Talous |

Talousasiantuntijat: Lisäsäästöt vaarantavat talouskasvun

Työmarkkinajärjestöjen talousasiantuntijat toppuuttelevat hallituksen aikeita lisäleikkauksista ja veronkorotuksista. Keskiviikkoillan A-plus-ohjelmassa vierailleiden asiantuntijoiden mukaan mahdolliset lisäsäästöt uhkaavat Suomen jo entuudestaan heikoksi arvioitua talouskasvua.

Hallitus on kaavaillut tekevänsä uusia menoleikkaus- ja veronkorotuspäätöksiä kevään aikana.

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Jussi Mustonen pitää olennaisena, että velkasuhde saadaan hallintaan. Tuolloin ei hänen mukaansa riitä pelkkä velan miljardimäärien vahtiminen, vaan myös talouskasvua täytyy saada aikaan. Tämä on se ohjenuora, minkä mukaan talouspoliittiset ratkaisut pitäisi mitoittaa, sanoo Mustonen.

Mustosen kanssa samoilla linjoilla on SAK:n pääekonomisti Olli Koski. Kosken mielestä mahdolliset kiristykset tulisi toteuttaa niin, että talouskasvua haitataan mahdollisimman vähän. Hän toteaa, että verotuksessakin vaikkapa perintö- ja kiinteistöveroa voitaisiin kiristää ilman, että sillä olisi juuri vaikutusta talouskasvuun.

Myös Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman on arvioinut, että talouslinjausten pääpaino pitäisi olla kasvupolitiikassa. Hänen mukaansa tulisi luoda edellytyksiä sille, että veropohja kasvaa tulevina vuosina, jolloin kestävyysvajetta pystyttäisiin kutistamaan vähitellen.





Lähteet:
YLE Uutiset
  • Anna Sirkka Yle Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä