• 

• 

• 

• 

• 

Yksi Mari Pienimäen ehdottomista suosikkipaikoista kuvaamisen suhteen on Hatanpään Arboretum. Siellä hänen huomionsa kiinnittyy paitsi upeisiin lumen peittämiin puihin, myös pieniin yksityiskohtiin.

- Esineistä tulee todella kauniin veistoksellisia, kun ne ovat lumen peitossa, hän huokaa.

Luonnon elementtien lisäksi hän rakastaakin kuvata jotain mistä näkyy ihmisen jälki.

- Luonnon ja kulttuurin kohtaaminen valokuvissa on todella kiehtovaa! Esimerkiksi ihminen lumisessa luonnossa voi olla mielenkiintoinen ja herättää paljon ajatuksia. Hiljaisuuden hetkellä kun yksinäinen vaeltaja kulkee valkoisessa aavikossa, Pienimäki kuvailee.

Sommittelussa sen salaisuus

Tampereen Kameraseuran hallitukseen kuuluvalta valokuvatutkijalta ja harrastelijavalokuvaajalta löytyy liuta vinkkejä siihen, kuinka tammikuiset maisemat saadaan kuvattua yhtä kauniina kuin ne luonnossa ovat.

Koska kolmiulotteinen tila saattaa valokuvassa näyttää hieman sekavalta, kannattaa sommitteluun kiinnittää huomiota niin, että kuvassa olisi joitain voimakkaita visuaalisia linjoja.

- Vaikkapa vinottain oleva puunrunko, pyöreät ja neliömäiset muodot ovat juuri tällaisia. Ne luovat kuvaan rakennetta, hän listaa.

Hän painottaa, ettei valoon voi kuvatessa kiinnittää ikinä tarpeeksi huomiota.

- Keskipäivällä vallitsee kaunis valotilanne ja lumi on valkeaa, mutta muutamaa tuntia myöhemmin kinokset ovatkin jo harmaita. Tähän vuoden aikaan muutokset tapahtuvat nopeasti.

Pienimäki suositteleekin näin tammikuussa lähtemään valokuvauspuuhiin valon ollessa voimakkaimmillaan.

Kovin aurinkoisena päivänä kuvan voi ottaa alhaalta päin, jolloin kuvattava kohde erottuu kirkkaasta taivaasta.

- Luminen puu taivasta vasten on hieno näky, sillä silloin lumen valkoisuus alkaa hehkua kauniisti. Valkoisella taustalla oksat eivät pääse oikeuksiinsa, sillä valkoisessa ei oikein ole sävyjä, tai ainakaan automaattikameralla kuvatessa ne eivät tule esiin, Pienimäki ohjeistaa.

Yksi vaihtoehto on kuvata auringonlaskun aikaan, kun luonnossa on niin sanottu sininen hetki.

- Silloin voi saavuttaa sellaisen maagisen tunnelman, Pienimäki kuvailee.

Peruspokkari riittää

Yksi harrastelijakuvaajien mokista on Pienimäen mukaan liian kaukaa kuvaaminen.

- Lenkkipolulta kun poikkeaa vaikka viidenkin askeleen verran, niin kuvasta saattaa tulla jo paljon kiinnostavampi.

Zoomatakin voi, mutta se ei hänen mukaansa täysin korvaa fyysistä lähenemistä kohteen kanssa.

- Kun kävelee lähemmäs, perspektiivilinjat voimistuvat kuvassa ja valokuvasta saattaa tulla visuaalisesti kolmiulotteisemman näköinen.

Hän lisää eron olevan käytännössä kuitenkin hyvin pieni, ja kumpienkin käyttö on yhtä hyväksyttävää.

Tavallisen digikameran hän vahvistaa riittävän oivasti talvisiin kuvauspuuhiin. Erot niiden välillä saattavat olla kuitenkin suuriakin, sillä joillakin kuvasta tulee kerralla hyvä, kun taas toisissa valon määrää on säädettävä.

- Joissakin kameroissa olisi hyvä ehkä vähän ylivalottaa kuvaa, jolloin lumi tulee esiin kauniin valkoisena, Pienimäki neuvoo.

Kuvaamisessa säilyttävä ilo

Automaattiasetuksiin ja pelkkään tuuriin luottamalla voi hänen mukaansa silloinkin saada aivan kelpoja kuvia.

- Sillä onhan tärkeää, että kuvaaminen on myös ilo. Jos kuvaaminen menee ihan pelkäksi säätämiseksi ja epätoivoiseksi tekniikan kanssa sähläämiseksi, saattaa hieno kuvaamishetki mennä aivan pilalle.

Pienimäki palaa vielä valon tärkeyteen. Aurinkohan paistaa jostain suunnasta aina, vaikkei sitä silmällä erottaisikaan.

- Automaattiasetuksilla ottaessakin kannattaa vaikka suunnata kuva niin, että valo tulee kuvaajan selän takaa. Myötävalo on kaunis valo, hän vinkkaa.

Joskus pettymys voi olla suuri, kun kameralla otettu kuva onkin tyystin erivärinen kuin oikea kohde luonnossa.

- Toisaalta joskus se voi olla ihanaakin, että kamerasta tulee jotain ihan muuta. Jotain vielä lumoavampaa, kuin mitä omat luonnossa tekemät havainnot ovat olleet, hän ynnää.