Kainuu |

Talvikalastus on yhä suositumpaa

Talvikalastusvälineet myyvät Kainuussa tuttuun tahtiin. Pilkkivälineissä myynti on nyt samalla tasolla, kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Talvinen verkkokalastus sen sijaan kasvattaa suosiotaan.

Pilkkijöitä jäällä
Kuva: YLE / Ari Vihanta

Talvikalastustarvikkeiden myyjien mukaan verkkokalastus on kasvattanut Kainuussa suosiotaan huomattavasti viimeisen viiden vuoden aikana. Konemyynti E. Kainulaisessa kalastusvälineitä myyvän Marko Kainulaisen mukaan Kainuun vesistä pyydetään talvella pääasiassa kuhaa.

- Verkoilla sitä lähinnä pyydetään. Kuhan pilkkiminen on täällä Kainuussa vielä vähän opettelussa.

Kainulaisen mukaan kalastusvälineissä nimenomaan verkot myyvät tällä hetkellä parhaiten.

- Kalamiehet alkavat uittelemaan verkkojaan jään alle, kun jään vahvuus alkaa olemaan sitä luokkaa, että siellä uskaltaa liikkua. Pilkkivälineetkin myyvät siinä ohessa jonkin verran. Varsinainen pilkkipuolen sesonki on sitten enemmän kevätpuolella.

Kainulaisen mukaan talven jäätilanne heijastuu vuosittain kalastusvälineiden myyntiin.

- Totta kai se vaikuttaa sinne. Eihän jäille kukaan lähde, jos on heikot jäät. Kun jäät vahvistuvat, ihmiset lähtevät sitä mukaa sinne ulkoilemaan ja samalla pilkkimään ja verkkoja kokemaan.

Lähteet:
YLE Kainuu

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä