Kainuu |

Talvivaaran ympäristöluvat kuulutusvaiheessa

Sotkamon Talvivaaran kaivosyhtiön nykyisen ympäristöluvan tarkastus ja siihen liitetty uraanin erottelun ympäristölupa ovat nyt kuulutusvaiheessa.

Talvivaaran kaivosalue.
Kuva: Yle

Asiakirjat ovat nähtävillä Kajaanin, Sotkamon ja Sonkajärven kunnissa. Nyt aineisto on poikkeuksellisen laajasti luettavissa myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston nettisivuilla.

Aineiston keskeisin sisältö on lupaviranomaisen tiedoksiantokuulutus ja kaivosyhtiön tiivistelmä asiakirja-aineistosta. Ympäristöneuvos Jorma Rantakangas Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta kertoo, että avointa julkaisumenettelyä www-sivuilla on kehitelty jo pitkään.

- Tämä on varmasti aikalailla uutta sekä Talvivaaran että lupa-asian käsittelyn osalta. Asiakirjojahan on useampi mapillinen ja käytännössä nettisivuilla on kaikki asiakirja-aineisto. Siellä on siis kaikki se aineisto, mitä hakija on lupaviranomaisille toimittanut mukaan lukien täydennyspyynnöt. Sivuja on varmaan noin pari tuhatta. Tässä on se hyöty, että kaikki tieto löytyy nettisivuilta eikä näin ollen tarvitse lähteä kunnanvirastoon tutustumaan aineistoon.

Asiakirjat ovat nähtävänä 4.7.–24.8. Muistutukset ja vaatimukset sekä viranomaisten lausunnot tulee toimittaa aluehallintovirastolle viimeistään 24. elokuuta.

Tuoreimmat aiheesta: Kainuu

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä