Kotimaa |

Tamiflu hupenee apteekkien hyllyiltä

Yliopiston Apteekki on myynyt eilen 130 pakkausta Tamiflu-lääkettä, lähes saman verran kuin koko huhtikuussa ennen maanantaita.

Tamiflu on reseptilääke, jonka oletetaan tepsivän Meksikosta liikkeelle lähteneeseen virukseen.

- Myynti on moninkertaistunut. Sikainfluenssa on saanut monet pelästymään ja tätä lääkettä on ostettu ehkä myös varastoon ja varmuuden mukaan matkalle, arvioi proviisori Laura ahonen Yliopiston Apteekista.

Vaikka Tamiflu on kiinnostanut kuluttajia, yhtään tautitapausta ei Suomesta ole vielä löytynyt. Viranomaiset aikovatkin tiukentaa ohjeita lääkäreille siitä, milloin lääkettä saa antaa. Tamiflu-kauppa kiihtyi myös lintuinfluenssaepidemian aikana.

- Laajamittaiseen käyttöön liittyy vääjäämättä se mahdollisuus, että käytetään väärään tarkoitukseen ja se edesauttaa influessaviruksen vastustuskykyisyyden kehittymistä, varoittaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Petri Ruutu.

Sikainfluenssa ei näytä kuitenkaan ainakaan vielä säikäyttäneen pahemmin suomalaisia. Helsingin Vallilassa apteekissa asioinut Markku Sundell tiivistää tunnelmat näin.

- Ei huoleta vielä. Kun lapsia alkaa sairastua, sitten huolestun.

Myös Vallilan Apteekin proviisori Hanna Äijö kertoo, että asiakaskunta on suhtautunut sikavirukseen rauhallisesti. Äijön mukaan Tamifluta on myyty nyt vain muutama paketti. Hän muistelee, että vuoden 2005 lopulla lintuinfluenssa näkyi piikkinä. Lintuinfluenssan aikana tekivät kauppansa myös hengityssuojaimet, joita on nyt myyty Vallilassa vasta joitakin.



Terveydenhoitoon ei vielä ruuhkia

Suomalaiset suhtautuvat toistaiseksi melko tyynesti Meksikosta liikkeelle lähteneeseen sikainfluenssaan. Esimerkiksi suurten kaupunkien terveysneuvontanumeroihin on tullut jonkin verran kyselyjä sikainfluenssan oireista ja matkustamisesta, mutta ruuhkaksi asti soittoja ei ole ollut.

Esimerkiksi Helsingin suurimpiin terveyskeskuksiin on tullut vasta muutamia sikainfluenssaan liittyviä kyselyjä.

Kansalaisten tiedontarpeen lisääntyminen näkyy toistaiseksi lähinnä pääkaupunkiseudulla, missä kuntien yhteiseen terveysneuvontanumeroon on tullut muutamia kymmeniä soittoja sikainfluenssasta. Kyselytahti on kiihtynyt, mutta ruuhkia ei vielä ole, kertoo vastaava hoitaja Marja Kehä.

Sosiaali- ja terveysministeriö aikoo avata kansalaisille palvelupuhelimen, jonne voi soittaa ja kysyä sikainfluenssasta. Numero avautuu aikaisintaan ensi viikolla. Ministeriö on pyytänyt Suomen Punaiselta Ristiltä apua terveydenhuollon ammattilaisten löytämiseksi vastaajiksi palvelupuhelimeen.



Sikainfluenssasta yleisvaarallinen tartuntatauti

Suomen terveysviranomaiset ovat muuttamassa tartuntatautiasetusta maailmalla leviävän sikainfluenssan takia. Sikainfluenssa aiotaan merkitä yleisvaarallisten tartuntatautien listalle.

Käytännössä muutos merkitsee, että yhteiskunta maksaa sairastuneelle kaikki sikainfluenssan hoidosta aiheutuvat kulut; kuten sairaalakulut, lääkkeet ja laboratoriokokeet. Asetuksen muutos merkitsee myös, että tarvittaessa sairastuneet voidaan eristää karanteenilla muusta väestöstä.





Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä