Tampere |

Tammer Hanurit syntyi Ajokilla

Eerik Mäkinen tuli 1970-luvun alkupuolella töihin tamperelaiselle Ajokin linja-autotehtaalle. Ajokin tekninen päällikkö Fernidand Törnqvist löysi tulokkaasta heti hengenheimolaisen - olivathan molemmat innostuneita haitarin soitosta. Ajokkilaisten innostuksesta sai alkunsa haitariyhtye Tammer Hanurit.

Eerik Mäkinen tuli Ajokille alunperin kolmeksi kuukaudeksi. Aika venyi kuitenkin yli kymmeneksi vuodeksi.

Ajokki oli monipuolinen työpaikka. Töissä oli muun muassa sähkö- ja putkimiehiä, puuseppiä ja mattomiehiä. Kymmeniä erilaisia taitoja tarvittiin, muistelee Eerik Mäkinen.

Kun Ferdiksi kutsuttu tekninen päällikkö oli myös kiinnostunut haitarin soitosta, meni puhe usein soittohommiin.

Uutta soittajapolvea koulutettiin Ahosen musiikkikoulussa, jossa soittoa opetteli myös Mäkinen. Tampereella toimi tuohon aikaan jo muitakin haitari-kerhoja ja näin saatiin idea oman poppoon perustamisesta.

Eläkeläinen kovassa seurassa

Tammer Hanureitten alkutaipaleella porukkaan liittyi monia jo aiemmin soittaneita, kokeneita soittajia. Tästä oli poikkeus Ferdi, joka sai haitarin vasta jäädessään Ajokilta eläkkeelle.

Myös Ferdi sai oppia Ahosen musiikkikoulussa, jossa häntä opetti Luojuksen Tapsa. Samalla kurssilla oli nuori lupaus Mika Väyrynen. Hänestä tuli myöhemmin lajin maailmanmestari.

- Ferdi epäili, että oliko soittimessa jotain vikaa. Näin ei tietenkään ollut, nauraa Mäkinen.

Ferdistä tuli Tammer Hanureitten ensimmäinen puheenjohtaja. Hän oli esimerkillinen järjestelijä, joka puhelimitse varmisti että kaikki muistivat tulla keikalle.

- Hän huolehti kaikesta parkkipaikkoja myöten, muistelee Tammer Hanureittan laulusolisti Tuula Mäkinen.

Eerik Mäkinen on Tammer Hanureitten nykyinen puheenjohtaja.

Lähteet:
YLE Tampere / Mauri Tikkamäki

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä