Tampere saa Tiitiäisen satupuiston
Kirsi Kunnaksen satumaailmaan perustuva leikkipuisto on myötätuulessa Tampereella. Tiitiäisen satupuun runoihin pohjautuva teemaleikkipuisto yhdistää taiteen ja toiminnallisuuden.
Tiitiäisen satupuistoksi nimetty leikkipaikka aiotaan rakentaa Näsinkalliolle, Hämeenpuiston Näsijärven puoleiseen päähän.
Nykyinen leikkipuisto on peruskorjauksen tarpeessa. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta on hyväksynyt yleissuunnitelman ja runsaan 500 000 euron kustannusarvion jatkosuunnittelun pohjaksi.
Suunnittelukilpailu ratkesi jo keväällä
Näsinpuiston leikkipaikasta järjestettiin talvella suunnittelukilpailu. Jatkotyön pohjaksi valittiin ehdotus Kolonkolonkolo, jonka tekijänä on MA-arkkitehtien työryhmä. Raatiin kuului kaupunkiympäristön kehittämisen ja Tampereen taidemuseon edustajien lisäksi kirjailija Kirsi Kunnas.
Voittanut ehdotus eläytyy lasten ja Tiitiäisen satupuun runojen maailmaan. Ehdotuksen maanläheiset aiheet istuvat hyvin historialliseen Näsinpuistoon.
Leikkipaikkaan on ehdotettu muun muassa kumpuja ja tunneleita, lukunurkkausta satupuun ympärille ja kiipeilyverkkoa tähtitaivasta esittävällä alustalla.
Satupuistosta kaavaillaan omaleimaista nähtävyyttä tulevan Hämeen museon läheisyyteen. Leikkipaikan rakentaminen on tarkoitus aloittaa tänä vuonna.
