Tampere |

Tampereella kerätään jätteitä kotiportilta

Tampereella kokeillaan hyötyjätteiden keräämistä suoraan omakotitalojen porteilta. Suomessa ainutlaatuisen kokeilun tavoitteena on innostaa asukkaita jätteiden lajitteluun sekä selvittää, kuinka kallista kotiporttikeräys on.

Kokeilussa on mukana viitisenkymmentä tamperelaistaloutta, joille Pirkanmaan Jätehuolto on jakanut kolme kassia: vihreän keräyspaperia, sinisen keräyskartonkia ja harmaan kassin lasia ja pienmetallia varten. Yhden kassin sivutaskuun voi sujauttaa myös käytetyt paristot ja energiansäästölamput.

Vuorion perheessä kassit täyttyvät nopeasti.

- Kyllä ne tulevat kahdessa viikossa täyteen. Itse asiassa varsinkin paperia ja pahvia kertyy niin paljon, että siinä välissä joutuu käyttämään normaalejakin kierrätyspisteitä, Jere Vuorio sanoo.

Maailmalla tuttua, Suomessa ei

Vuoriot innostuivat kolmessa kaupunginosassa järjestettävästä kotiporttikeräyksestä.

- Tämä on oikein hyvä idea, että lajitellut jätteet haetaan kotoa. Pientä hiomista järjestelyissä varmaan vielä tarvitaan, mutta tämä on hyvä alku, sanoo Vuorio.

Maailmalla tällainen jätteiden ovelta-ovelle-keräys on tuttua, Suomessa Tampereen kokeilu on tiettävästi ensimmäinen ja ainoa laatuaan.

Varsinkin omakotialueilla on vaikea löytää yleisille keräysastioille hyvää paikkaa ja niihin tuppaa kertymään muutakin kuin hyötyjätettä.

- Yleisille keräyspisteille on vaikea löytää hyvää paikkaa tiivisti rakennetuilta alueilta. Me haluamme nyt tarjota tällaista palvelua ja katsoa, miten ihmiset sen ottaa vastaan, sanoo ympärsitöinsinööri Saana Ojala Pirkanmaan Jätehuolto Oy:sta.

Pakettiauto piipahtaa portilla

Jätekassien tyhjennyskerta maksaa 4,15 euroa. Pakettiauto kerää talojen porteille tuodun, lajitellun hyötyjätteen talojen porteilta kahden viikon välein.

Keskiviikkona auto teki toisen kierroksensa. Alku on sujunut hyvin. Jäteyhtiö seuraa, kuinka innokkaasti asukkaat jätteitään lajittelevat, kuinka sujuvasti kuljetukset sujuvat ja - mitä tämä kaikki maksaa.

Nyt kerätään paitsi jätteitä myös kokemuksia, ja päätökset jatkosta tehdään ensi vuonna.

- Meidän täytyy kerätä kokemuksia kesäaikaan, kun keräys on helppoa, mutta täytyy kokeilla myös syksyn ja talven oloja. Sitten katsotaan, mitä tehdään. En lupaa vielä mitään, Ojala tuumaa.

Lähteet:
YLE Uutiset / Ulla Meriläinen

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä