Tampere |

Tampereen jätevedestä löytyi taas poliota

Tampereen jätevedestä on löytynyt jälleen poliovirusta. Poikkeava poliovirus löydettiin toissaviikolla ja kesäkuussa otetuista näytteistä.

Kuva: YLE / Antti Eintola

Terveydenhuoltohenkilöstöä on tiedotettu löydöksestä ja tautiseurantaa on tehostettu. Viruksen alkuperästä ei ole tietoa, mutta se ei muistuta Tampereelta aiemmin löydettyä virusta.

Ensimmäisen kerran Tampereen jätevedestä löytyi rokotteesta peräisin olevaa ja muuntunutta poliovirusta helmikuussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laboratorionjohtaja Merja Roivainen tunnustaa, että nyt tutkijatkin ovat haasteen edessä.

- Me emme tällä hetkellä tiedä mistä on kysymys. Tilanne näyttää mielenkiintoiselta, koska taas tehtiin uusi löydös.

Lisäjäljet helpottaisivat tutkintaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on intensiivinen seuranta menossa. Jos sama virus löytyy toistamiseen, niin silloin lähdetään jäljittämään mistä päin kaupunkia nämä virukset ovat peräisin jätevesiputkia seuraamalla.

Roivainen kertoo, että niin kauan kun on yksittäisestä löydöksestä kyse, niin jätevesiseurannassa ei päästä eteenpäin.

- Voimme vain raportoida ja rekisteröidä, että yhä edelleen Tampereella eritetään virusta.

Roivaisen mukaan on mahdollista, että kesä- ja heinäkuun näytteet ovat peräisin samasta ihmisestä, mutta joulukuussa otettu näyte ei.

Muuntunut virus voi aiheuttaa tautia

Löydetyt virukset ovat rokoteperäisiä, sillä villi poliovirus on hävinnyt maailmasta lähes kokonaan.

Kyseessä on pitkälle rokoteviruksesta muuntunut viruskanta, jota kutsutaan VDVP -viruskannaksi. Alunperin se on syntynyt elävästä polioviruksesta, mutta on jo toistakymmentä vuotta lisääntynyt ihmisen suolistossa.

VDVP-viruksia seurataan eripuolilla maailmaa herkeämättä, sillä rokotekattavuus on alkanut laskea. Myös VDVP -kannat voivat aiheuttaa halvausoireisen epidemian, Roivainen kertoo.

Tärkeintä on huolehtia, että poliorokote on voimassa. Niin kauan kun rokotesuojaus on kunnossa, vaara on pieni. Sairaalahenkilöstön on kuitenkin hyvä huomioida polion mahdollisuus.

Tampereella lasten rokotekattavuus on 96-98%.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä