Tampereen kadunvaltaus kärjistyi väkivaltaiseksi
Komisario Jari Hakalan mukaan kadunvaltaajat olivat täysin yhteistyöhaluttomia. Vallattu katu saatiin avattua siivouksen jälkeen vasta aamulla.
Tampereen keskustassa Satakunnankadulla torstai-iltana järjestetty kadunvaltaus kärjistyi väkivaltaiseksi. Komisario Jari Hakalan mukaan kadunvaltaajat olivat täysin yhteistyöhaluttomia.
- Tampereen kaupungin linjana on, että kello 22 hiljenee. Emme salli, että laiton tilaisuus rupeaa häiritsemään rauhaa.
Poliisi pyrki hajottamaan tilaisuuden kymmeneltä illalla, mutta osa kadunvaltaajista ei suostunut poistumaan. Väkijoukosta oli heitelty poliisia pulloilla. Poliisi joutui käyttämään kaasua väkijoukon hillitsemiseksi.
- Siinä yhteydessä poliisi käsittääkseni vähän kaasuakin käytti, että päästiin pois vetäytymään, Hakala sanoo.
Poliisi myös otti kiinni muutamia kadunvaltaajia.
Kadunvaltauksen jälkiä siivottiin pitkin yötä ja Satakunnankatu saatiin avattua kokonaan liikenteelle vasta aamulla ennen kahdeksaa.
