Tampereen yliopiston päärakennus vallattiin yöksi
Enimmillään noin sata osallistujaa kerännyt tempaus päättyi aamulla. Opiskelijoista ja henkilökunnasta koostuva Toimiva yliopisto -verkosto halusi valtauksella osoittaa mieltä maksuttoman koulutuksen puolesta.
Järjestäjien mukaan tempaus oli suunnattu myös uutta yliopistolakia vastaan.
Poliisi kävi paikalla valtauksen alussa, mutta tyytyi keskustelemaan vahtimestarin ja yliopiston hallinnon edustajien kanssa.
Toimiva yliopisto -verkosto viettää parhaillaan toimintaviikkoa demokraattisen yliopiston puolesta.
- Yliopiston päärakennus on vallattu avoimen opiskelun ja keskustelun tilaksi maksuttoman ja autonomisen koulutuksen puolesta koulutuksen yksityistämistä ja kaupallistumista vastaan, Toimiva yliopisto -verkosto kertoi tiedotteessaan.
Laman seurannaisvaikutuksia pelätään
Tampereen toimintaviikko on osa 30 maassa vietettävää Reclaim your education -viikkoa. Toiminta jatkuu Tampereella torstaina luentojen ja keskustelutilaisuuksien muodossa.
- Toimivan yliopiston keskeisin tehtävä on luoda yliopistolaisille yhteinen julkinen tila, jossa uutta yliopistoa voidaan rakentaa demokraattisemmin, verkosto selittää toiminta-ajatustaan.
Toimiva yliopisto katsoo, että yhteiskuntaa ja yliopistoja ollaan viemässä yhä "yksiäänisempään ja epädemokraattisempaan suuntaan", eikä tämänkaltainen kehitys ole yksin Suomen ongelma.
-Tämä kehitys yhdessä kansainvälisen laman kanssa näkyy muun muassa yliopiston tilojen hallinnollisessa vallankäytössä, tiukentuneissa tutkintojen aikarajoissa, yliopistolaisten toimeentulossa ja yleisessä suorituspainotteisuudessa, verkosto selittää verkkosivuillaan.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Laulua voi aistia keholla
Laulajan ääni ja ilmaisu voivat vaikuttaa kuulijaan kehollisesti. Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan pelkkä tunnerekisteri ei riitä kuvaamaan laulun vaikutuksia kuuntelijassa. Anne Tarvainen testasi tutkimuksessa itseään.
Udmurtian mummo-ilmiö nostaa vähemmistökysymykset esille
Äiti-Venäjä on tottunut pitämään kakaransa kurissa mutta nyt yksi sen lapsista on päässyt kansainvälisesti esille.
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.