Tänä juhannuksena alppiruusu on kauneimmillaan
Alppiruusut tarvitsevat oikeanlaisen valon ja maaperän. Kymmenisen vuotta sitten huomattiin, että useat alppiruusulajit menestyvät hyvin Suomessa.
Lappeenrannan sankarihautausmaalla alppiruusut kukkivat upeina. Hortonomi Marja Partinen sanoo, että tänä kesänä kukinta on sattunut hienosti juhannukseksi.
- Ennen vanhaan juhannus ja alppiruusu kuuluivat aina yhteen. Muistan ensimmäisessä työpaikassani Lahdessa isäntä sanoi, että jos ette mistään muusta tiedä milloin juhannus, niin se on silloin kun alppiruusu kukkii, nauraa Partinen.
Oikea valo ja maaperä
Alppiruusu tarvitsee kasvaakseen juuri oikean valon ja oikeanlaisen maa, sen jälkeen se kasvaa ihan itsestään. Alppiruusut ovat runsasravinteisten happamien maiden kasveja.
- Aurinko ei saa koskaan paistaa suoraan kukkaa, eikä saisi olla myöskään talon varjoa. Eli sen tulisi saada valoa koko ajan, mutta ei suoraan, valottaa Partinen.
Partisen mukaan alppiruusut ovat upeita juuri tänä vuonna. Siksi, että ne rakastivat viime syksyä, kun talvi ei meinannut tulla ollenkaan. Ne saivat valmistautua pitkään tähän kesään.
Valikoima on laajentunut kymmenessä vuodessa
Alppiruusuja löytyy nykyään monipuolinen valikoima. Värejä on valkoisesta oikein tummanpunaisiin ja tummanvioletteihin sekä myös keltaisiin kukkiin.
- Kymmenisen vuotta sitten oli vain lila, valkoinen ja punainen, sen jälkeen huomattiin, että Suomessa viihtyvät monet Kaukoidästä kotoisin olevat alppiruusulajikkeetkin, muistelee Partinen.
Alppiruusu vaatii lepokauden, jonka talvi Suomessa tarjoaa. Se kukkii vain kerran vuodessa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala
Varasto tulipalon kärsineellä Ovakon tehtaalla riittää toistaiseksi
Toimituksia pyritään hoitamaan myös yhtiön Ruotsissa sijaitsevien tehtaiden avulla.
Euro räjäytti bändien keikkaliksat
Markan vaihtuessa euroon, tapahtui myös suomalaisten rockbändien raju hinnannousu. Imatra Big Band -festivaalin ohjelmajohtaja sanoo, että rock-bändien keikkaliksat ovat karanneet käsistä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Katso kuinka Etelä-Karjalan lukiot menestyivät vertailussa
Vertailu laskettiin neljästä pakollisena kirjoitettavasta aineesta.
Liikenneonnettomuudet työllistävät Etelä-Karjalan poliisia
Liikennemäärien kasvu ja rajaliikenne kuluttavat eniten Etelä-Karjalan poliisin voimavaroja. Sen sijaan ilkivalta työllistää poliisia entistä vähemmän, sillä eri viranomaisten turvallisuusyhteistyö on tuottanut tulosta.
Maakuntajohtajaksi 11 hakijaa - mukana tunnettuja nimiä
Etelä-Karjalan maakuntajohtajaksi ovat ehdolla muun muassa Lappeenrannan kaupunginsihteeri Alina Kujansivu sekä maakuntaliiton erikoissuunnittelija Anna-Leena Laihanen Taipalsaarelta.
Näkökulma: Öriskää teinit huoneissanne!
Pettikö Lappeenranta nuoret vai kohtasivatko nuoret kesätyönhaussa todellisuuden? Kaikille vuonna 1996 syntyneille piti saada töitä, mutta eihän se onnistunut. Entä olisivatko nuoret voineet ihan vähän skarpata? Opetella vaikka vastaamaan puhelimeen! Sari Lehtinen kommentoi näkökulmassaan nuorten kesätyönhakua.
Lentokoneharvinaisuudet lentävät Suomen kautta Pietariin
Yksistään Lappeenrannan lentokentän kautta vietiin Pietarin seudulle viime vuonna parikymmentä käytettyä lentokonetta. Mukaan pääsee myös harvinaisuuksia. Muuttuneet ilmailumääräykset helpottavat myös suomalaisten harrastelentäjien pääsyä Venäjän ilmatilaan.
Bussikuski hävisi irtisanomiskiistansa hovissa
Kuljettaja joutuu maksamaan entiselle työnantajalleen yli 40 000 euron korvaukset. Hovioikeus hylkäsi kuljettajan korvausvaatimukset sairastumisestaan astmaan työpaikalla.
Keskustele: Tarvitaanko maakuntajohtajaa?
Etelä-Karjalan maakuntajohtajan haku päättyy. Mihin maakuntajohtajaa tarvitaan, jos Suomessa on tulevaisuudessa maakunnan kokoisia kuntia?
