Etelä-Karjala |

Tangot ensimmäistä kertaa YLEn maakuntatoimituksissa

Tangomarkkinoiden esikarsintakiertue käydään nyt ensimmäistä kertaa Radio Suomen maakuntaradioiden tiloissa. Radio Suomen ohjelmapäällikkö Saila Mattilan mukaan YLE ja Radio Suomi ovat luonnollisia toimijoita Tangomarkkinoilla.

YLE on mukana Tangomarkkinoiden järjestämisessä nyt toista vuotta. Ensimmäisellä kerralla YLE osallistui toimintaan lähinnä ohjelman välittävänä kanavana. Vuonna 2010 tangomarkkinat tullaan kuulemaan ja näkemään alkukarsinnoista lähtien YLEn kanavilla.

- Näin me saamme ääni- ja kuvamateriaalia kaikista osallistujista alkukarsinnoista lähtien. Se materiaali on erittäin tärkeää, että on materiaalia jokaisesta kilpailun vaiheesta, kun seurataan kilpailijoiden edistymistä, sanoo Radio Suomen ohjelmapäällikkö Saila Mattila.

Radio Suomen mukana oloa hän perustelee sillä, että kanava on erityisesti suomalaisen iskelmän kanava.

- Iskelmä on osa suomalaista kulttuuria ja YLE haluaa olla mukana vaikuttamassa siihen miten suomalainen iskelmä kehittyy. Kysymys on tavallaan vaikuttamisesta ja kotimaisen iskelmän tukemisesta.

Yksi tangokuninkaallinen

YLE oli viime vuonna mukana päättämässä Auraviihteen ja Tangomarkkinoiden organisaatioiden kanssa siitä, että jatkossa Tangomarkkinoilla kruunataan vain yksi tangokuninkaallinen.

- Aika monessa palaverissa istuttiin ja mietittiin, että uskalletaanko tällainen päätös tehdä, Mattila kertoo.

Päätöksestä on oltu montaa mieltä, mutta Mattilan korviin ei ole kantautunut kovin paljoa kritiikkiä. Hänen mielestään ratkaisu oli ehkä juuri oikeansuuntainen, ottaen huomioon ne monet maassamme järjestettävät laulukilpailut.

- Se, että selkeästi valitaan vain yksi voittaja, auttaa varmasti häntä tekemään uraansa eteenpäin.

Uusi karsintamalli

Tänä vuonna esikarsinta järjestetään ensimmäistä kertaa päiväsaikaan, suljetuissa tiloissa, maakuntaradioiden toimitiloissa eri puolilla maata.

Saila Mattila uskoo karsintojen onnistuvat myös tällä tavalla. YLEn tavoitteena oli noin 300 ennakkoilmoittautumista. Tähän mennessä ilmoittautuneita on jo kuitenkin yli 400. Lappeenrannassa heistä esiintyy runsaat 40.

Kiertueella osallistujien lauluesitys tallennetaan videolle. He eivät saa minkäänlaista palautetta esityksestään vielä tässä vaiheessa. Videot laitetaan kiertueen jälkeen nähtäviksi internetiin ja yleisö pääsee sieltä valitsemaan suosikkinsa.

Karsintavaiheita on useita. Yleisön äänillä on 50 % vaikutus ja asiantuntijaraadin äänillä 50% vaikutus lopputulokseen, eli siihen ketä näemme heinäkuussa Seinäjoella.

Lähteet:
YLE Etelä-Karjala

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Karjala

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä