Tankotanssi on uusi zumba
Uusin jumppavillitys tankotanssi on vallannut salit Lappia myöten. Ohjaaja Johanna Kinanen uskoo, että tankotanssin suosio jatkuu pidempään kuin zumban, koska tangolla pystyy etenemään ja kehittymään. Mistään helposta lajista ei olekaan kyse, vaan heikommat allit joutuvat kovaan rääkkiin jo alkeiskurssilla.
Johanna Kinanen on tankotanssistudio Ready Set Polen perustaja ja ohjaaja. Hän aloitti tankotanssin harrastamisen Helsingissä 2008 ja vei lajin sittemmin Jyväskylään. Nyt Johanna opettaa uusia ohjaajia ja harrastajia rovaniemeläisellä Gym EveryBody-salilla.
Rovaniemen ensimmäinen alkeiskurssi varattiin täyteen hetkessä. Salissa kaikuu nauru, kun naiset tsemppaavat toisiaan. Hyvän lämmittelyn jälkeen aloitetaan tankotanssin perusliikkeistä.
- Ensin otetaan askelia, nojataan ja tutustutaan tankoon, opetellaan luottamaan. Sitten pyörähdyksiä eteen ja taakse, jonka jälkeen edetään kivuliaampiin liikkeisiin, Johanna Kinanen selostaa.
Kivuliaammilla liikkeillä Kinanen tarkoittaa istumista, seisomista ja roikkumista, jolloin iho saattaa hangata ikävästi tankoon.
Palomiespyörähdys opitaan alkeiskurssilla
Tankotanssi näyttää helpolta, mutta totuus omista akrobaattisista taidoista selviää nopeasti. Aloittelijasta jo yhteen käteen nojaava pyörähdys tuntuu haastavalta.
- Palomiespyörähdys on yksi helpoimmista. Ainoastaan, jos on tosi pienikätinen, eikä meinaa mennä käsi tangon ympäri tai pelottaa, tämä liike voi jäädä tekemättä.
Toimittaja seuraa perässä. Toinen jalka ei meinaa uskaltaa irrottautua lattiasta. Muutaman kerran jälkeen liikerata onnistuu teknisesti, mutta opettajan sulavaan esimerkkiin on silti vielä matkaa. Kinanen sanookin, että vaativammat liikkeet edellyttävät kovaa treeniä ja pitkää pinnaa.
- Tietysti riippuu paljon harrastajan urheilutaustasta, mutta yleensä naisilla käsivoimat ovat heikommat ja silloin tarvii vuoden pari tehokasta treenausta, että voi siirtyä haastavampiin liikkeisiin. Tämä laji tarvitsee aikaa, halua ja malttia.
Tankotanssija ei strippaa
Tankotanssi yhdistetään helposti sripteaseen, vaikka kyseessä on eri laji.
- Tähän saa vastata aina. Onhan se hauska mielikuva, mutta tankotanssi ja stiptease ovat jo eri sanoja. Striptease on eri maailma, jossa kuuluu tanssia eroottisesti, tangolla taas tehdään voimaliikkeitä ja oikeastaan koko tanssi-sana on väärä, koska tämä on rankka liikuntalaji, Kinanen selittää ties kuinka monetta kertaa.
Kinanen uskoo, että lajin suosio perustuu sen jännittävyyteen.
- Tämä on viehättävä laji. Aluksi voi jännittää, kun ei oikein tiedä mitä tehdään. Monet ovat katsoneet videoita liikkeistä, jotka haluasivat oppia. Oikeastaan jo se koetaan jännittäväksi, miltä tanko kädessä tuntuu.
Tuoreimmat aiheesta: Lappi
Vanhoillislestadiolaiset puolustavat rippisalaisuuttaan
SRK:n pääsihteeri Tuomas Hänninen ei pidä rippisalaisuuden murtamista tarpeellisena. Hän myönsi torstaina Ylen A-talk-ohjelmassa, että virheitä on tehty ja muistutti että rippi-isän on kannettava vastuunsa mahdollisissa rikosasioissa, kuten hyväksikäyttötapauksissa.
Peuravuonon sahalla ei muutoksia
Arktos Groupin yrityssaneeraushakemus ei ole vaikuttanut samalla omistajapohjalla olevan Inarin Peuravuonon sahan toimintaan. Sahan vuosi sitten ostanut Morven Ltd Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kilpeläinen kertoo sahan tuotannon jatkuneen talven ajan normaalisti.
Maa järisi neljästi Norjanmerellä
Yhdysvaltain geologinen keskus ei antanut tsunamivaroitusta maanjäristysten takia.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
"Onko pakko maksaa, jos ei taho?"
Yksityinen parkkisakko kuumentaa tunteita myös Rovaniemellä.
Valion vanhanajan täysmaitoa ei vielä tunneta
Valion Hilja-vanhanajan täysmaito on vielä suurelle osalle ostajia tuntematon tuote. Valion brändipäällikön Paula Viikarin mukaan Valio on toukokuun alussa tuonut mahdollisimman vähän käsitellyn maitotuotteen markkinoille kuluttajien toiveesta.
Mies huitoi puukolla Sodankylässä
Sodankyläläinen mies sai pahoinpitelystä ehdollisen vankeusrangaistuksen. Mies oli aiheuttanut puukolla toiselle miehelle runsaasti verta vuotaneet haavat sormiin.
Oudompaa Särestöniemeä esillä Rovaniemellä
Kattava läpileikkaus Reidar Särestöniemen taiteesta esillä Rovaniemen taidemuseoon. Perjantaina avattava näyttely on koottu Kirsi ja Keio Eerikäisen taidesäätiön lähes kahden sadan taulun kokoelmasta. Kokoelma on annettu säilytettäväksi Rovaniemen taidemuseolle. Näyttelyssä on esillä on 120 Särestöniemen teosta alkuajoista viimeisiin maalauksiin.
Poika varasti humalassa auton
Humalainen poika varasti auton ja lähti sillä liikenteeseen Ivalossa. Poliisi sai pojan kiinni ennen kuin hän ehti edes saada autoa käyntiin.
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi sodanaikainen ammus
Ivalon Pikku-Petsamosta löytyi toisen maailmansodan aikainen ammus omakotitalon takapihalta. Löytäjä Antti Musikka kaivoi ammuksen kaivinkoneella entisestä perunapellosta. Musikka kiittelee onneaan, sillä vanhat ammukset voivat olla räjähdysherkkiä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.