Tansanian tytöt päihittivät tähtipelaajat 4-2
Helsinki Cupissa vietettiin keskiviikkona suvaitsevaisuuspäivää, jonka merkeissä pelattiin näytösottelu suomalaisten tähtipelaajien ja tansanialaisen tyttöjoukkueen välillä. Suvaitsevaisuus-palkinnon sai tansanialaisjoukkueen Suomeen tuonut Ari Koivu.
Pelin yhteydessä ulkoministeri Alexander Stubb luovutti Helsinki Cupin historian ensimmäisen suvaitsevaisuus-palkinnon Liikunnan kehitysyhteistyö Liike ry:n toiminnanjohtaja Ari Koivulle, joka toimii tansanian tyttöjoukkueen taustalla.
Ari Koivu oli tekemässä opiskeluaikoinaan gradua Tansaniassa ja teki havainnon, että kun liikuntaa tuotiin kouluun alkoi löytyä myös uusia oppilaita opintielle. Nykyisin Ari työskentelee Suomessa, mutta yhteydet Tansaniaan ovat tiiviit.
Tyttöjen futis etenee Tansaniassa
Koululiikunnan edistämisen kautta syntyi Tansaniassa hankkeita, joista näkyvimpänä esimerkkinä on FC Vito Malaika -joukkue. FC Viton tyttö- tai poikajoukkue tulee joka vuosi Heslinki Cupiin, tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa.
Tyttöjen futiksella ei välttämättä ole Tansaniassa helppoa, varsinkaan muslimialueilla. Mutta asenteet ovat muuttumassa, suvaitsevaisuus ja naisten aseman parantaminen ovat esillä Tansaniassa.
Tansanian joukkue tulee eteläläisestä Nevalan maakunnasta. Tytöt ovat tavallisista maanviljelijäperheistä, käyvät koulua ja tavoitteena heillä on päästä yläasteelle - joka ei ole tytöille helppoa Tansaniassa.
Kivat pelikentät kiehtovat
Tyttöjen mielestä hienoa Helsingissä ovat muun muassa kivat pelikentät. Alku-ujous on haihtunut ja nyt tytöt ovat täysillä mukana Helsinki Cupin hengessä.
Ari Koivulle suurimpana toiveena tyttöjen osalta on, että he pääsisivät yläasteelle, saisivat hyvän koulutuksen ja jalansijan tansanialaisessa yhteiskunnassa.
Tansanialaisjoukkueen tsemppilaulut ovat riemukasta kuultavaa. Ja laulu raikui Narinkkatorilla, kun tytöt peippailivat tähtipelaajien joukkueen kumoon lukemin 4-2.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
McDonald'sin suututtanut taiteilija oikeuteen
Kuvataiteilija Jani Leinonen joutuu vastaamaan oikeudessa Ronald McDonaldin patsaan kaappaamisesta ja tuhoamisesta. Valtavan mediahuomion kaappausoperaatiolla saanut taiteilija kiistää syyllistyneensä rikokseen.
Klaukkalan vale-eläinlääkäri tuomittiin sakkoihin
Klaukkalalaisen eläinlääkäriaseman toimitusjohtaja on tuomittu sakkoihin kahdesta luvattomasta eläinlääkärin ammatin harjoittamisesta ja väärennyksestä. Toimitusjohtaja itse kiisti syytteet.
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
