Tanskan oikeistopopulistien kärkinainen eroaa puoluejohdosta
Tanskan ulkomaalaispolitiikan tiukennukset sanelleen kansanpuolueen johtaja Pia Kjærsgaard antaa tilaa "kruununprinssilleen".
Tanskan oikeistopopulistisen kansanpuolueen perustajajäsen ja pitkäaikainen johtaja Pia Kjærsgaard on ilmoittanut vetäytyvänsä puoluejohdosta. Hänen mukaansa johtoon on aika saada nuorta verta.
Maahanmuuton ja etenkin muslimien vastaisista puheistaan tunnettu Kjærsgaard oli perustamassa kansanpuoluetta vuonna 1995. Sittemmin siitä on tullut Tanskan kolmanneksi suurin puolue. Sillä on nykyisillä kansankäräjillä 22 edustajaa 179:stä.
Vaikka hallituspaikkaa ei ole koskaan irronnutkaan, kansanpuolue on tukeaan säätelemällä pystynyt oppositiostakin tiukentamaan tuntuvasti Tanskan maahanmuuttolakeja.
Kjærsgaard jatkaa kansanedustajana
Kjærsgaardille valitaan seuraaja ensi kuun puoluekokouksessa. Hän tuskin on kukaan muu kuin Kjærsgaardin nimeämä Kristian Thulesen Dahl, toinen kansanpuolueen perustajista ja yksi nykyisistä kansanedustajista. Dahliin on puolueessa viitattu toistuvasti "kruununprinssinä", mitä sanaa myös Kjærsgaard käyttää Berlingske Tidende -lehden haastattelussa.
Kjærsgaard kertoo lehdessä myös, että hän aikoo jatkaa kansankäräjillä ja kilpailee edelleen paikastaan myös seuraavissa vaaleissa.
Kjærsgaard on 65 vuoden ikäinen ja Dahl 43-vuotias.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Brasilialaisturisti kuoli kuumailmapalloturmassa Turkissa
Lisäksi 24 ihmistä loukkaantui. Heidän kansallisuuksiaan ei kerrottu.
Yli 30 kuollut useissa pommi-iskuissa Irakissa
Maanantaina Irakissa on räjähtänyt ainakin seitsemän autopommia. Pääkaupungissa Bagdadissa ja eteläisessä Basran kaupungissa tehdyt iskut kohdistuivat shiiamuslimeihin.
Avustusjärjestö varoittaa: Kesä lisää Syyrian-pakolaisten tauteja
Korventavat kesäsäät pahentavat oloja leireissä, joissa on puutetta vedestä ja viemäröinnistä. Ripuli ja ihosairaudet ovat jo alkaneet levitä.
Australiassa ennätysmäärä huumepidätyksiä ja takavarikoita
Poliisin mukaan Australia on huumerikollisten kohteena paremman taloutensa vuoksi. Pidätyksiä tehtiin viime vuoden aikana enemmän kuin vuosikymmeneen.
Nuoret heittelivät poliisia kivillä ja polttivat autoja Tukholmassa
Levottomuudet alkoivat Husbyn kaupunginosassa iltakymmeneltä.
Pyörremyrskyt riepottelevat Yhdysvaltoja - yksi kuollut
Texasista Minnesotaan ulottuva myrskyrintama on tehnyt tuhoa Oklahoman, Kansasin ja Iowan osavaltioissa.
Kiinalaispoliitikko antaa ohjeita ulkomailla matkaaville kansalaisille: Älä syljeskele
Kiinalaispoliitikon mukaan huonosti käyttäytyvät kiinalaiset turistit aiheuttavat harmia maan maineelle. Hänen mukaansa kiinalaisten on käyttäydyttävä ulkomailla paremmin. Yhtenä ongelmana hän nimeää liian kovaan ääneen puhumisen julkisilla paikoilla ja syljeskelyn, kirjoittaa BBC.
Kaksi FBI-agenttia kuoli harjoituksessa
Onnettomuuden syistä ei ole annettu vielä tarkempia tietoja. Turma sattui Virginian osavaltiossa.
Poliisiasemalle iskettiin Irakissa
Paikallisten viranomaisten mukaan kymmenen poliisia kuoli sunnuntaina tehdyissä iskuissa. Tekijöistä ei ole tietoa.
Nigeria tarjoaa armahdusta antautuville islamisteille
Armeija on iskenyt viime päivinä islamistiryhmä Boko Haramia vastaan Nigerian koillisosassa. Maan presidentti on tarjonnut islamisteille armahdusta, jos he antautuvat viranomaisille.
