Tanssikielto pakotti tanssimaan salaa
Suomessa ei saanut tanssia sotavuosina eikä vähän sen jälkeenkään. Energiaa ei saanut tuhlata viihteeseen kun sotaponnistelut olivat etusijalla. Mutta minkä sitä tanssihaluilleen voi kun vielä viettikin veti paria hakemaan? Nurkkatansseiksi sanottuja salatansseja oli Tampereellakin.
Esko Helin, 85, oli nuori ja soittotaitoinen sodan kestäessä. Rintamalle hän ei kelvannut selkävian takia. Oman osansa mielialan ylläpitämiseen hän teki soittamalla haitaria. Kun tutut miehet tulivat lomalle rintamalta, oli hanuristi kysytty kaveri. Luvallisia tansseja olivat vain häät - muut tanssit piti järjestää salaa. Ne kyhättiin kasaan nopeasti ja niitä voisi verrata isonpuoleisiin kotihippoihin nykymaailmassa.
Esko Helin soitti nurkkatansseissa Uudessakylässä, Messukylän suunnalla Peltolassa ja Leinolassa Ylä-Nikkilässä.
- Ei niistä keikoista puhelimessa sovittu kun ei sellaistakaan ollut. Naapurin kaverit pyysivät soittamaan, muistelee Helin.
Samat kappaleet edestakaisin
Tanssit pidettiin yksityisasunnoissa. Pojat kutsuivat sinne tuttujaan, tyttöjä ja muita kavereitaan.
Esko Helin ei osannut tuohon aikaan montaa kappaletta, niinpä samat kipaleet vedettiin pariin kertaan. Jenkkasikermät ja muut sen ajan kappaleet kuuluivat ohjelmistoon. ”Elämää juoksuhaudoissa” oli suosittu.
- Lasse Pihlajamaa sen minulle opetti. Haitari oli Kukkola & Kumppanit-merkkinen. Se maksoi 10 000 markkaa.
- Palkkaa ei tanssien soittamisesta otettu, kaverit oli tuttuja, muistelee Helin.
Kärähtämisen pelkoa ei ollut
Tanssit alkoivat illansuussa ja loppuivat jo ennen puoltayötä. Tavallisesti paikalla oli toistakymmentä ihmistä. Enempää ei pieniin huoneisiin olisi sopinutkaan. Joskus oli kuokkavieraitakin - varsinkin häissä.
- Pelkoa kiinni jäämisestä ei juuri ollut. Meidänkin porukassa oli yksi poliisi, joten vaaraa ei ollut. Ei niitä yleensä ilmiannettu.
- Kahvitarjoilua taisi olla, mutta usein jonkin verran Karhu-viinaa ja muita kirkkaita.
Tanssien jälkeen mentiin saatille ja ehkä vähän pidemmällekin.
- Muistan ainakin kaksi paria, jotka jatkoivat seurustelua naimisiin asti.
Tanssi lievitti paineita
Sodan uhka tuntui. Pimennykset olivat jokapäiväistä elämää, verhot piti olla kiinni ja autojen valot oli pimennetty.
- Uuteenkyläänkin tuli pari pommia, siihen nykyisen jäähallin lähelle. Taloja vaurioitui mutta kukaan ei kuollut.
- Kai tanssi ja soitto vähän rentoutti – olihan se sota synkkää aikaa.
Sodan jälkeen Esko Helin jatkoi mm Vox Carneval-yhtyeessä, joka myöhemmin muutti nimensä Polkkayhtyeeksi. Esko Helin soitti monia tansseja sen jälkeen kun tanssikielto kumottiin 1948.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.
