Kotimaa |

Tapakouluttaja: Äidin tai isän ylioppilaslakkia ei ole soveliasta käyttää lakkiaisissa

Monessa taloudessa on viime päivinä ja viikkoina ollut ostoslistalla ylioppilaslakki. Perinteinen lakki on on pitänyt pintansa, vaikka markkinoilla on myös vaihotehtoja valkolakille. Vanhemmilta tai isovanhemmilta perittyä lakkia ei ole kuitenkaan ylioppilasjuhlien tapakulttuuriin ilmaantunut.

Ylioppilaslakki.
Kuva: Yle

Viikonloppuna juhlitaan ylioppilaita ja ammattiin valmistuneita. Perinteinen ylioppilaslakki onkin jo ostettu moneen kotiin.

Perinteisen valkolakin rinnalle on kehitelty myös vaihtoehtoja, kuten yo-pipoja sekä ruusukepantoja, eli yo- laketteja. Mutta voiko tuore ylioppilas halutessaan painaa päähänsä lakitustilaisuudessa vaikka isovanhempansa valkolakin, esimerkiksi kunnianosoituksena mummolle tai vaarille?

- Ylioppilaslakki on aina henkilökohtainen. Kyllä se hieman oudolta ajatukselta tuntuisi laittaa jonkun toisen ylioppilaslakki päähänsä. Lakin saaminenhan perustuu niihin omiin koulusaavutuksiin ja on sitä kautta hyvin henkilökohtainen esine, kertoo tapakouluttaja Kaarina Suonperä.

Suonperä jatkaa, että suvun perinteitä ja yhteenkuuluvaisuutta voi kunnioittaa kyllä toisilla tavoilla.

- Suomessa on viehättävä tapa jota muilla mailla ei ole. Siinä käännetään tuo ajatus tavallaan toisinpäin. Ylioppilas voi ostaa vanhemmileen ja isovanhemmilleen lyyran kauluskäänteeseen. Sillä tavalla kerrotaan yhteenkuuluvuudesta ja omasta suvusta. Lakki on kuitenkin henkilökohtainen arvoesine.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä