Etelä-Savo |

Tapio Turunen: Pöhöttyneiden kuntien liitto ei kohenna taloutta

Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turunen suhtautuu rauhallisesti kuntakartan piirtämiseen. Pieksämäki on jo vuosien ajan yrittänyt löytää alueensa kanssa sellaista synergiahyötyä, joka kannustaisi yhteistyön tiivistämiseen ja jopa kuntaliitoksiin.

Tapio Turunen
Kaupunginjohtaja Tapio Turusen mukaan Ideaparkin alue on ykköstavoite, mutta veturitallien tonttia kehitetään myös. Kuva: YLE Ahti Koskinen

Turusen mukaan yhteistyön tiivistäminen on osoittautunut vaikeaksi: - Meillä on kaksi eri työssäkäyntialuetta 40 kilometrin päässä toisistaan. Luontainen kulkusuunta on toisilla Mikkeliin, toisilla Kuopioon.

- Minusta tämä esitys on tehty vähän kevyesti. Se varsinainen asia, jota haetaan eli synergiaedun löytäminen ja palvelujen tuottaminen entistä edullisemmin, ei ole helppoa. Toki me jatkamme edelleen asian selvittelyä omalta osaltamme.

Tapio Turunen muistuttaa, että vielä ei ole löydetty keinoa, jolla alueelle mahdollisesti muodostuva yksi kunta pystyy tuottamaan palvelut 15-20 miljoonaa euroa nykyistä halvemmalla.

- Siksi ihmettelen tätä esitystä. Muiden maakuntien esitykseksi riittää se, jonka me teimme jo viisi vuotta sitten, kun panimme neljä kuntaa yhteen tällä työssäkäyntialueella.

Huomio palveluiden hintaan

Turunen pitää esityksen kuntamäärää oikeansuuntaisena. Johonkin selvästi nykyistä pienempään kuntamäärään on syytä pyrkiä.

- Mutta on väärin kuvitella, että jos 69 pöhöttyneintä eli rikkainta kuntaa yhdistyy köyhempien kuntien kanssa ja pöhöttää nekin, niin varsinainen ongelma eli julkisen talouden tasapaino ei siitä parane.

- Pitäisi kiinnittää huomio tuotettavan palvelun hintaan. Tämä koskee nimenomaan niitä pöhöttyneitä kuntia.

"Menoja laskettiin kylmän viileästi"

Tapio Turusen mukaan Pieksämäen seudun taannoinen kuntaliitos poikkesi muista siinä, että kuntaliitokseen ajoi viime vaiheessa se, että nähtiin, miten kuntien yhteenlasketut taloudet eivät pysy tasapainossa. Siksi tehtiin liittymissuunnitelma, menoja laskettiin kylmän viileästi ja saatiin synergiahyödyt.

- Toivon, että tulevissakin kuntaliitoksissa lähdettäisiin tästä. Tehdään sellainen liittymissopimus, että liittyvät kunnat saisivat rahassa mitattavia synergiahyötyjä. Jos niitä ei tule, kannattaa kaksi kertaa miettiä, onko liittymisestä hyötyä.

-Kolmesta viiteen kuntaa Etelä-Savossa olisi realismia.

Lähteet:
YLE Etelä-Savo

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä