Tampere |

Tarinat ja Tarot muotoutuivat Tarot-tarinoiksi

Minttu Hapuli tunnetaan kaikkien blogistien esiäitinä. Hän tuli tunnetuksi esikoiskirjastaan Selibaattipäiväkirjat. Nyt Hapulilta on ilmestynyt esikoisproosateos Tarot-tarinat.

MInttu Hapuli kirjoitti Tarot-tarinat
Blogisti-kirjailija Minttu Hapuli Kuva: YLE

Webbikirjoittamisen Minttu Hapuli aloitti jo vuonna 1995. Blogit tulivat mukaan kuvioihin 2001. Enää Hapuli ei pidä blogistina olemista päähommanaan, mutta nettikirjoittamisesta poiki kirjoittajuus ja proosateos Tarot-tarinat.

Aluksi olivat tarinat

Kirjan synty lähti tarinoista. Hapuli pitää tarinoiden kertomisesta, kuuntelemisesta ja erityisesti kirjoittamisesta. Tarinoitten raakileita on ollut aiemmin luettavissa Minnan kotisivuilta.

Tarinoiden äärellä Minttu Hapuli havahtui niiden kietoutuvan hänelle tutuksi tulleeseen Tarot-maailmaan, mikä poiki jälleen uusia tarinoita. Vuosien hionnan ja tiivistämisen jälkeen kirja oli valmis julkaistavaksi kesällä 2009.

Kirja täynnä tiiviitä makupaloja

Hapuli luonnehtii itseään tiiviiksi ja karuksi kirjoittajaluonteeksi. Hän tahtoo tarjota tarinoissaan nopeasti nautittavan tiiviin paketin, jota voi myöhemmin makustella. Kirjan kaikki tarinat ovat tosipohjaisia.

Karuimpia tarinoita ei ilman kirjailijan muokkausta uskoisi kukaan todeksi. Kirjan lukuista tarinoista Mintulle rakkaimmaksi nousee Aikakausi. Se on näkökulma vanhan ihmisen maailmaan.

Kirjoittaminen jatkuu

Minttu Hapuli aikoo pysyä jatkossakin tarinoiden parissa, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.

- Voihan olla, että kirjoitan kuusikymppisenä esikoisrunoteoksen, Minttu naurahtaa.

Käsikirjoittamista tai vahvan draamallisen dialogin kirjoittamista Hapuli ei ole vielä kokeillut, mutta pientä opetusta saatuaan hän voisi kokeilla tätäkin kirjallisuuden aluetta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Tampere

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä