Keski-Pohjanmaa |

Tarinat siivittävät Metsäpeuranmaata

Metsäpeuranmaan matkailualuetta Keski-Pohjanmaalla markkinoidaan tarinoiden voimalla. Laajan erämaa-alueen kehittäminen on tuonut jo tulosta lisääntyneinä matkailijavirtoina. Yhtenenäinen matkailu- ja retkeilykartasto ulottuu jo Saarijärveltä Sieviin.

 Huurteinen oksa, taustalla jäätynyt järvi
Video

Juuri päättynyt Peura-Lutanen -hanke on kerännyt matkailijoiden ja yrittäjien käyttöön noin 600 aluetta koskevaa tarinaa. Tarinoiden joukossa on suusta suuhun kulkeutuneita kansantarinoita; hauen vatsasta löytyneet kellot paljastivat kalan syöneen koko karjan. Erämaan kuningas karhu nousee tarinoissa keskiöön, ajankuvaukset kertovat muun muassa isovihan ajasta ja nälkävuosista. Myös useimmat paikannimet saavat tarinoissa selityksensä.

- Lestijoen melontareitti kulkee Toholammin Sykäräisten läpi. Joki tekee siellä "sykerön", siitä nimi Sykäräinen, havainnollistaa tarinankerääjä Anne Koskela.

Tarinoihin voi tutustua muun muassa internetistä löytyvästä Metsäpeuranmaan opaskartasta.

Pitkäjänteinen työ on tuonut tulosta

Metsäpeuranmaan kehittäminen alkoi 1990-luvun puolivälissä. Alueen yrittäjät ovat sittemmin tiivistäneet yhteistyötään ja he perustivat oman yhdistyksen, syntyi myös alueen keskusvaraamo. Lestijärven kunnassa arvioidaan yöpymisten määrän kaksinkertaistuneen viidessä vuodessa.

Alueelle onkin rakennettu viime aikoina paljon tasokkaita lomamökkejä. Vuodenvaihteessa alueen mökit täyttyivät venäläisistä matkailijoista. Myös useat suuryritykset hyödyntävät aluetta johtoryhmiensä kokoontumisissa.

Metsähallitukselta Metsäpeuranmaan opastuskeskuksen noin vuosi sitten ostanut yrittäjät Merja Hakkarainen kertoo erämatkailijoidenkin muuttuneen vaativiksi.

- Matkailija kaipaa luonnonrauhaa, mutta kun hän tulee perille, niin hän haluaa hyvän majoituksen, palvelua ja syödä kunnolla.

Työkalupakki kunnossa

Peura-Lutanen -hanke ajantasaisti alueen kartaston, jatkossa sitä päivitetään nettiin. Vastaava kartta- ja tarinahanke on tehty aiemmin jo Keski-Suomessa, nyt yhtenäinen matkailuverkosto ulottuukin jo Saarijärveltä Sieviin.

Ensimmäisten vuosien kokemukset Keski-Suomesta ovat kannustavia, Metsäpeuranmaan yrittäjillä pitäisikin olla nyt työkalut pakissaan.

- Yrittäjiltä tämä vaatii nyt perusosaamista. Aineisto on osattava tuotteistaa ja tietenkin asiakasta pitää kuunnella. Kun tällaista aineistoa kootaan, niin riskinä on itse ihastuta liikaa siihen omaan juttuun eikä välttämättä kysytä asiakkaalta, mitä hän haluaa ja miten se kannattaa hänelle tarjota, varottaa projektipäällikkö Reijo Himanen.

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa / Ari Vihanta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä