Tattoo-leivos tarjoaa cappuccinoa tai päärynää
Jokavuotista leivosta on tehty tällä kertaa kahta eri lajia. Molemmista versioista löytyy myös mustaherukkaa.
Haminassa Konditoria Huovilassa painetaan tällä hetkellä pitkää päivää. Hamina Tattoota varten valmistetaan useita tuhansia leivoksia. Pohjia tehdään jatkuvalla syötöllä ja niitä kasataan leivoksiksi.
- Tämä on aika haasteellinen homma, koska leivokset tehdään täysin tuoretuotteena, mitään ei pakasteta, kertoo kondiittori Aarre Huovila.
Huovila on valmistanut leivoksia 59 vuoden ajan. Tattoo-leivoksen hän on tehnyt jokaiseen Tattooseen tapahtuman alusta asti eli vuodesta 1990.
Ensimmäisenä vuonna leivoksia tehtiin joitakin satoja omaan myyntiin. Nykyään niitä tarjoillaan lisäksi Bastionissa väliaikatarjoilussa, ruokateltassa jälkiruokana, varuskuntakerholla ja pursiravintolassa.
- Laajentuminen alkoi siitä, kun suuri sotilasmusiikin ystävä, ministeri Aatos Erkko käytti vieraitaan täällä. Heille tehtiin omanlaisia leivoksia.
Presidentille päärynää
Jokainen Tattoo-leivos on ollut eri makuinen. Tänä vuonna Huovila on valmistanut kahta eri sorttia. Cappuccino-mustaherukka-leivos sisältää mustaherukkatäytteen ja leivoksen päällä on cappuccinokuorrutus. Päärynä-mustaherukka-leivoksessa on mustaherukkatäyte ja päällä päärynämoussea. Päärynäleivosta koristaa kreemistä pursotettu trumpetti.
Naisväki valitsi heti cappuccinon, mutta se on vähän mielipiteitä jakava, niin tein toisenkin.
- Naisväki valitsi heti cappuccinon, mutta se on vähän mielipiteitä jakava, niin tein toisenkin. Päärynää on tehty enemmän.
Hamina Tattoossa pidetään torstai-iltana marssikonsertin kutsuvierasesitys, jota ovat seuraamassa myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö sekä hänen puolisonsa Jenni Haukio. Väliajalla tarjoillaan Huovilan leivoksia.
- Sinne on tilattu leivoksia ja sinne menee päärynää, Huovila paljastaa.
Huovila ei jännitä leivoksista tulevaa palautetta, koska se on tähän asti ollut vain positiivista. Hänellä on erityisen hyviä muistoja juuri mustaherukkatäytteen menestyksestä.
- Viime kertaa edeltäneessä Tattoossa meillä oli mustaherukka-leivos, jossa oli valkosuklaamoussea pinnalla. Se sai erikoisen paljon positiivista palautetta.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Avilon saa rikkihiilen poistoon valtion rahaa
Valkeakosken Avilonin kuitutehtaan siivousraha on varmistunut. Valtio myöntää konkurssipesälle runsaat 6 miljoonaa euroa mm. räjähdysherkän rikkihiilen kuljettamiseen hävitettäväksi.
Maakaasutuki herättää toiveita pohjoisessa
Hallitus päätti torstaina tukea sadalla miljoonalla eurolla nesteytetyn maakaasun terminaalihankkeita. Tuki parantaa mahdollisuuksia rakentaa LNG-terminaaleja. Erityisen tärkeää maakaasun saaminen on pohjoisen teollisuudelle.
Rivitaloasunto yritettiin sytyttää palamaan Kouvolassa
Ohikulkija huomasi tekijän ajoissa ja hälyytti pelastuslaitoksen paikalle. Vielä rakennusvaiheessa oleva asunto selvisi tilanteesta vaurioitta.
Mitä eroa on sumulla ja udulla?
Säätiedotuksessa kuulee välillä puhuttavan udusta. Kysyimme meteorologilta, miten utu eroaa sumusta.
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Mopokortinkin hinta nousi aiottua enemmän - nyt samaan hintaan saa jo edullisen mopon
Mopokortin hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin mitä liikenteen turvallisuusvirasto arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan. Mopokortin hinta on viisinkertaistunut kaksi vuotta sitten toteutuneen mopokorttiuudistuksen myötä.
Kansanedustajat erimielisiä rahapelimonopolista
Lasse Männistö (kok.) haluaisi Suomen siirtyvän avoimempiin rahapelimarkkinoihin. Stefan Wallinin (rkp.) mielestä nykyinen järjestelmä on paras mahdollinen. EU-komissio antaa ensi syksyyn mennessä lausunnon Suomen rahapelijärjestelyistä.
Kohonneen verenpaineen lääkevalinnoissa parantamisen varaa
Teemu Aholan väitöstutkimuksen mukaan myös hoidon toteuttamisessa on parannettavaa.
Polvijärvellä kipuillaan kuntaliitosselvityksen alla
Polvijärven kunnan itsenäisyys kuumentaa tunteita. Torstai-iltana valtiovarainministeriön asettaman selvitysmiehen vetämässä tilaisuudessa kuultiin puheita kunnan itsenäisyyden puolesta, mutta myös selvitystyön tarpeellisuudesta.
