Ensin kokeiltiin, sitten jumppa levisi osastolta osastolle. Vuonna 1974 taukojumppaa vedettiin jo monella osastolla: märkäkehräämö, ompelimo, pakkaamo ja parsimo - kaikki pitivät jumppatauon.

Jos työpiste oli pölyinen, siirryttiin käytävään. Itse konepajallakin jumpattiin, joskaan ei sorvin ääressä. Kullekin Tampellan osastolle Kivistö suunnitteli omat liikkeensä riippuen siitä oliko kyseessä istuma- vai seisomatyö.

- Venytyksiä, varpailleen nousua, hartialiikkeitä musiikin tahtiin. Ei mitään repiviä liikkeitä, muistelee Kivistö.

Hän kulki kasettinauhurin kanssa osastolta toiselle.

- Musiikin valinta aamuisin oli mieluisa tehtävä, monet niin ihanat kappaleet tulivat rakkaiksi itselle ja jumppaajillekin. Etenkin valssi on hienoa liikunnan tahdittajana.

Jumppareita lisättiin

Kun homma oli vilkkaimmillaan, oli käytävillä 30-40 voimistelijaa kerrallaan. Jumppatuokio kesti 5- 10 minuuttia.

Tuula Kivistö harjoitutti muitakin ohjaajia. Kohta Tampellan käytävillä oli yli 30 taukojumpparia jumppauttamassa ihmisiä omilla työpisteillään. Tuohon aikaan tehtaassa oli 9000 työläistä.

Jumppa rentotutti myös mieliä

Kireät ajat koittivat 1970-luvun puolivälissä. Ilmapiiri heikentyi eivätkä kaikki uskaltaneet jumpata kun pelkäsivät pomon reaktioita.

- Monta kertaa jumppa vapautti tunnelmaa ja moni sanoikin, että hyvä kun tulit, nyt vasta täällä sanotaan huomenta, kertoo Kivistö.

Reaktiot taukojumppaan olivat kahdenlaiset: osa työläisistä piti sitä viimeistenkin voimien tiristämisenä. Jotkut pomotkin jäivät pois jumpasta ihmetellen, että mitä täällä tapahtuu.

Helsinkiläinen lehdistökin kiinnostui jumpasta ja sen tehokkuudesta keskusteltiin. Kivistö on säilyttänyt monia artikkeleita kotonaan.

-Kaiken kaikkiaan siihen suhtauduttiin kuitenkin myönteisesti. Ihmiset kohtasivat toisensa jumpassa. Jälkeenpäin olen kuullut vain myönteisiä asioita tuosta, kertoo Kivistö.

Tuula Kivistö jäi pois Tampellasta vuonna 1979.