New Articles |

Tavoitteena vähätöinen puutarha

Puutarhanhoidossani on yksi tavoite. Testaan, miten kaikkein vähimmällä työllä saa jotain iloa silmälle ja mielellään tietenkin monivuotisesti.

Kuva: Raila Paavola / YLE

Jo ajat sitten olen ymmärtänyt, että kyykkiminen kasvimalla ei ole minun juttuni. Täytyy siis jalostaa puutarhanhoidon helppoutta mahdollisimman pitkälle. Kukkapenkki - se suurempi niistä, joita kukkapenkiksi voi sanoa - on perustettu toistakymmentä vuotta sitten. Ensimmäisistä kasveista on jäljellä enää ruusumalva ja jaloangervot, loput lajikkeet eivät viihtyneet liian varjoisassa penkissä. Kukat saivat koteja muilta pihoilta. Varjostavia puita oli pakko kaata hiljakseen, ettei tule tuulenkaatoja, mutta nyt valoa on enemmän ja viihtyviä kasvejakin on löytynyt.

Kun kukkapenkkejä suunnitellaan, ajatellaan sitä, että aina olisi jotain kukkivaa keväästä syksyyn. Minun kukkapenkkini on tarkoituskin kukoistaa vasta myöhemmin kesällä. Alkukesästä iloitsen ruukkujen kesäkukkasista, ja se riittää silloin.

Liljakukkoja pitäsisi torjua - liian työlästä, joten liljat saivat lähdön. Suosin kukkia, jotka peittävät kukkapenkit ja rikkaruohot jäävät pimentoon. Tällaisia löytyy esimerkiksi iso Särkynytsydän ja syksyllä kukkivat isot keltakukkaiset lajikkeet. Kun kukkapenkkini on melko matalassa pihan osassa, on kasveissa oltava kokoa, että näkyvät edes jonnekin.

Miksi sitten sellainen paikka perennoilla? Ei ollut juuri vaihtoehtoja. Talvella tulevat kattolumet niin leveästi nurmelle, että penkki oli pakko sijoittaa pihan päätyyn. En toisaalta edes halua sitä liian lähelle oleskelupaikkoja, koska pörräävät hyönteiset eivät ole seuralaissuosikkejani.

Ei se minunkaan kukkapenkkini aivan samanlaisena kesästä toiseen pysy. Aina huomaan parannettavaa. Kasvien korkeudet eivät sovi toisiinsa ja jotkut kukat peittyvät liikaa toisten alle ja jotkut kukkivat edelleen turhan vähän. Pahinta on se, kun loppukesästä näkee, mitä pitäisi korjata, ostaa soipivia taimia ja istuttaa, muttei enää keväällä muista moista tehneensäkään, vaan nyhtää ne maasta pois! Se vasta ottaa pattiin! Vaan ei hätää, kyllä ne vanhat kasvit peittävät pienet puutteet penkissä, kun saavat kerran lisää tilaa!

Raila Raa Rapatei Ralliskoukku Rapukka Rapsis

Lähteet:
YLE Keski-Pohjanmaa

Tuoreimmat aiheesta: New Articles

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä