Täydellistä rikosta ei kannata suunnitella
Rikoslaissa rikoksen valmistelu on säädetty rangaistavaksi vain poikkeustapauksissa. Nykyiset valmistelua koskevat rangaistussäännökset koskevat oikeusjärjestyksen vakavimpia rikoksia. Näin on hyvä, arvioi lahtelainen rikoskomisario.
Mahdollisuuksiin puuttua rikoksen tekemistä edeltäviin toimiin vaikuttavat myös rikosten ennalta estämistä koskevat poliisin toimivaltuudet, joita on lisätty viime vuosina merkittävästi. Oikeusministeri Tuija Braxin mukaan rikosten valmisteluun liittyvien tekojen säätämiseen rangaistavaksi tulee jatkossakin suhtautua pidättyväisesti.
- Poliisilla on pääsääntöisesti hyvät työkalut ehkäistä rikoksia ennalta, mutta toki ongelmatilanteitakin pääsee syntymään, vastaa rikoskomisario Esko Heinonen Lahden poliisilaitokselta.
Tällainen ongelmatilanne syntyi Heinosen mukaan muun muassa Liedon tapauksen yhteydessä, kun poliisi pysäytti ryöstöä varten organisoituneen ryhmän, jolla oli mukanaan räjähteitä ja aseita. Tekijät eivät päässeet toteuttamaan aikeitaan arvokuljetuksen ryöstämiseksi.
- Kyseessä oli ennaltaehkäisevä toiminta, johon ryhdyttiin yleisen turvallisuuden nimissä. Tekijät eivät kuitenkaan syyllistyneet rikokseen, sillä moinen teko ei valmisteluna ollut rikos, kertoo Heinonen.
Siirryttäessä rikoksen suunnittelusta valmisteluun on ongelmana rajanveto. Missä vaiheessa rikollisen toimet täyttävät rikoksen määritelmän?
- Tähän toivoisin kyllä selkeää rajanvetoa. Suunnittelun rangaistavuus pitäisi rajata todella vakaviin rikoksiin. Varsinkin todella kovien rikosten, kuten valtion turvallisuuteen liittyvien tekojen tai törkeiden vapauden riistojen -jos pohditaan vaikka sellaista tapausta, on esimerkiksi jo rakennettu bunkkereita, joissa aiotaan pitää ihmisiä suljettuna, olisi syytä tarkastella, onko jo valmistelu rikos, aprikoi Heinonen.
- Jos on menty niin pitkälle, että on rakennettu vankila ja sinne aiotaan kidnapattu laittaa, kyllä se minun näkemykseni mukaan on rikos.
Nettikirjoittelut otetaan vakavasti
Vaikeita päätöksiä sisältyy myös paljon huomiota herättäneisiin koulu-uhkauksiin, joissa mahdolliset tekijät rehentelevät aikeillaan nettikeskustelupalstoilla.
- Kirjoittajathan eivät välttämättä ole aina tosissaan, vaan heittävät kevyttä skeidaa ymmärtämättä tekonsa seurauksia. Poliisi ottaa nämä tapaukset kuitenkin hyvin vakavasti ja puuttuu peliin jo aikaisessa vaiheessa, muistuttaa Heinonen.
Päätöksen teko tekijöiden pysäyttämiseksi rikoksen suunnittelu- ja valmisteluasioissa on kuitenkin hyvin vaikeaa, sillä poliisi joutuu aina ottamaan huomioon sen, että kenenkään oikeuksia ei voi loukata ilman riittäviä perusteita.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Turvetuotantoalueen laskuojasta kiistellään Hartolassa
Hartolan Turpeen Kari Rantasen mukaan Vapon turvetuotantoalueen vedet tulvivat laskuojasta ajoittain hänen alueelleen Isosuolla. Vapo Oy:n lakimiehen, Martti Patrikaisen mukaan laskuoja on niin suuri ja syvä, ettei tulviminen ole mahdollista.
Päijänteellä pannaan paikkoja kuntoon
Päijänteen retkisatamia kunnostetaan täydellä tohinalla. Päijänteen virkistysalueyhdistyksellä on järven rannoilla toistakymmentä veneilijöille ja retkeilijöille tarkoitettua retkipaikkaa. Talvikauden jäljiltä kunnostajia työllistävät etenkin jäiden runnomiksi joutuneet laiturit.
Jaro vajaamiehisenä viime hetken voittoon
Hendrik Helmken unelmamaali viimeisellä minuutilla niittasi FC Lahden entistä syvemmälle suohon.
Jugendlinna muuttuu rapakuntoisesta luksusasunnoiksi
Vuosia tyhjillään ollut ja jo ränsistynyt Aurinkolinna Nastolassa kunnostetaan uuteen loistoon. Muun muassa parantolana ja pakolaisten vastaanottokeskuksena toimineeseen jugendlinnaan rakennetaan luksusasuntoja. Talon osti viime vuonna liikemiesryhmä vain muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.
Titanicia vanhempi risteilyalus kyydittää Vesijärvellä
Sisävesiristeilijät ovat aloittaneet risteilykautensa. 110-vuotiaassa aluksessa on alkuperäinen höyrykone ja laivan kippari kaataa kahvia konemestarin korvaan.
Valtiolta miljoonatuki Lahden MM-kisoille
Kaupunki saa tukea hiihdon MM-kisoihin muun muassa kisapuitteiden kunnostamiseen ja hyppyrimäen remonttiin. Jos kisat jäävät reippaasti plussalle, Lahti saa tuotoista siivunsa.
Näkökulma: Synttärikutsujan ähäkutti on toisen tappio
Kenet ja kuinka kutsutaan kylään, kun jälkikasvu täyttää vuosia? Toimittaja Laura Mäkiniemi kuuluttaa kolumnissaan hyviä vinkkejä kompuroivan lapsietiketin kiemuroihin.
Rattijuoppo kolarin osapuolena yhä useammin
Henkilövahinkoihin johtaneet onnettomuudet ovat kaiken kaikkiaan vähentyneet Päijät-Hämeessä.
Loukkaantumiset rassaavat FC Lahtea
Liigacupin keväällä voittaneen FC Lahden alkukausi Veikkausliigassa on mennyt penkin alle. Päävalmentaja Tommi Kautonen on pettynyt, mutta muistuttaa, että lahtelaisilla on pitkä lista pelaajia lasareetissa.
Nuorisofestivaali saa kymppitonneja Lahdelta
Kaupunki haluaa varmistaa, että kymmeniä tuhansia kävijöitä vetävä Summer Up säilyy Lahdessa. Tapahtumaa on järjestetty jo vuosikymmenen ajan.

Kommentoi aihetta
(5 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Cayman saaret
Ilmoita asiattomasta kommentistaTalousrikolliset, eli eliitti, joka ei maksa veroja tähän maahan, mutta määräilee täällä, on virkavallan suojeluksessa vaikka rikkoo Suomen Perustuslakia monin tavoin, kuten valtiovaltakin, esim. maan itsenäisyyden myynti, laiton omaisuuksien maastavienti jne Nämähän ovat suunniteltuja rikoksia ja toteutettuja, miksi poliisi ei puutu näihin ?
Miksi poliisi suojelee suunniteltuja ja toteutettuja valtion verorahoihin kohdistettuja talousrikoksia ? Onko talousrikostutkijoitten korruptoituneisuutta ja kytköksiä talousrikollisten eliittiin tutkittu ?
Tavallisten ihmisten kimpussa kyllä ollaan aiheettakin, mutta tosi rikolliset näyttävät voivan jatkaa tekojaan ilman puuttumista.
Hemmo
Ilmoita asiattomasta kommentistaJos kerran laki on säädetty noudatettavaksi niin miksi sen rikkomisen suunnittelua ei kriminalisoitaisi? Vai onko tämä maan tapa että laeista ei oikeasti tarvitsekaan välittää pätkääkään?
Jassoo
Ilmoita asiattomasta kommentistaMitenkäs Kirjailijoitten juonet dekkarikirjallisuudessa, eikös siitäkin sais kiskottua mafiatyyliin verovaroja, jotta "ohitettaisiin" syytteet hypoteettisen rikoksen suunnittelusta? Oikeuslaitoksen työllistäminen on kuin käärme söisi omaa häntäänsä, tarkoittaa,siis tuokin lakipykälä jäisi käyttämättä.
JP
Ilmoita asiattomasta kommentistaPeriaatteessa rikoselokuvien tekeminen on laitonta, koska luultavasti käsikirjoittaja joutuu keksimään ns. "täydellisen" rikoksen.
AnttiR
Ilmoita asiattomasta kommentista"Tekijät eivät kuitenkaan syyllistyneet rikokseen, "
Yleensä ottaen aseiden mukanapitäminen on laitonta, sanoi poliisi mitä tahansa Liedon ihmisten syyttömyydestä. Usein aseet ovat vielä sarjatuliaseita ja muita kuin metsästyskiväärejä joihin ei edes saa lupia.
Ennakoivuutta pitäisi entisestään vähentää ja keskittyä tapahtuneiden rikosten selvittämiseen. Heinosella itsellä ainakin on aika persoonalliset näkemykset rikoksen tunnusmerkistöistä ja mitä niiden pitäisi olla ja mitä ne nyt eivät ole. Pitäisiköhän tilalle vaihtaa joku toinen joka osaa selvittää tapahtuneita rikoksia ja jättää kadullakulkijat rauhaan? Smash Asemissa ohikävelijöitä ei päästetty pois, lukittiin linja-autoon kunnes virtsasivat alleen ja nolattiin täydellisesti vertaistensa edessä. Suomessa käyneen Yhdysvaltalaisprofessorin mukaan mikään ei ole psyykelle vahingollisempaa kuin vertaistensa edessä nöyryyttäminen - hyvä poliisi, pääsit taas oikein esimerkiksi miten EI PIDÄ TOIMIA.