Suomessa on mennyt urheilu jotenkin väärällä tavalla kaksijakoiseksi. Nuorten harrastusurheilu pilataan liialla kilpailulla, ja taas vastaavasti kilpaurheilu pilataan liiallisella harrastusmeiningillä.

Toisaalla nuoret lopettavat urheilun myös harrastuksena, koska touhu on liian kilpailullista, mutta samaan aikaan toisaalla vähän yli parikymppiset huipputason kilpaurheilijat vain harrastelevat huippu-urheilua opintojensa ajan, ja menevät sitten oikeisiin töihin. Toki tästä jälkimmäisestä voimme kiittää ennen kaikkea huippu-urheilun tuen heikkoa tasoa, mutta kyllä osasyy on myös asenteissa. Mikään ei ota päähän niin paljon kuin täysin tuloskuntoinen nuori huippu-urheilija, joka lopettaa uransa ilmoittaen viralliseksi syyksi halun "lopettaa huipulla". Kyllä se oikea syy on tuen puutteessa. Enkä nyt puhu vain urheilijoiden toimeentulosta, vaan myös urheilullisen tuen puutteesta. Esim. Suomen mäkihyppymaajoukkueen tuki on olematonta verrattuna vaikkapa menestyviin itävaltalaisiin.

Varmaankin joku kuvittelee saavansa niistä jotain buusteria. Elimistö hyödyntää X määrän ravinnosta saatuja aineita. Loput mitä elimistö ei tarvitse joko poistuu elimistöstä tai kerääntyy sinne.

Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio on korvattu ravintolisillä. Purkista ei saada energiaa, hiilihydraatteja eikä rasvaa - ellei juuri niitä ole tarkoitus saada täsmällisesti. Tällä vältetään "lihominen" ?

Ravintolisistä hyötyy oikeasti se jolla elimistö ei hyödynnä normaaliravinnon aineksia, taikka sairauden tai lääkityksen takia kärsii jonkun ainesosan puutteesta.

Energia-, hiilari- ja palautumisvalmisteet on vain markkinamiesten rahastusta. Saman hyödyn saa tavallisestakin ravinnosta. Ehkä ihmiset on niin uusavuttomia, että eivät osaa laskea tarvittavaa määrää, vaan turvautuvat valmisteisiin, koska purkin kyljestä voi laskea mitä siinä on ja paljonko. Mutta jokainen tyylillään.

Muistan vuosien takaa yläasteelta luokkatoverini, jonka urheilujoukkueen valmentaja suorastaan pakotti joukkueen syömään eräitä hivenainelisiä sekä joka harjoituksen jälkeen juomaan proteiinijuomaa. Joukkueen jäsenet olivat tuolloin 13-14-vuotiaita. Mielestäni ravintolisät eivät lapsille/nuorille kuulu.

Toverini totesi minulle usein myös, ettei ehdi oikein vapaa-ajallaan tehdä paljoa, kun harkat joka päåivä - lauantaisin vieläpä kahdet. Valmentaja kuulemma uhkasi siirtää "huonompaan" ryhmään kaikki jäsenet, jotka ovat poissa treeneistä toistuvasti useammin kuin kerran viikossa.

Kannustan ehdottomjasti lapsia ja nuoria ottamaan osaa urheiluseurojen toimintaan ja liikkumaan aktiivisesti, mutta valmentajan ovimatoksi ei pidä alistua!

Muistan hämmästykseni, kun poikani hyvä kaveri noin 16-vuotiaana äkkiä lopetti lupaavan urheiluharrastuksensa. Kaveri kilpaili yleisurheilulajeissa jo nuorten Suomen mestaruustasolla 1990-luvun alkuvuosina.

Valmentaja oli kuulemma kehotellut häntä aloittamaan urheilusuorituksia parantavien aineiden (myös lisäravinteiden) käytön. Fiksu poika ei moiseen leikkiin lähtenyt. Urheilu oli hänelle väline kehon kunnon rakentamista varten eikä päinvastoin.

Näin siis jo ennen hiihdon doping-skandaalien paljastumista!

Toimittajalle: Seuraava kommenttini ei näytä tulleen perille, joten lähetän sen uudestaan:

..........

"Jos lisäravinteet ovat kilpaurheilussa turhia niin miksi nuoret käyttävät niitä?"

Mistähän toimittaja nappasi ajatuksen, että lisäravinteet ovat kilpaurheilussa turhia? Haastateltava Kyösti Lampinenhan sanoo, että "NUORI urheilija ei tarvitse lisäravinteita jos syö hyvin".

"Jos lisäravinteet ovat kilpaurheilussa turhia niin miksi nuoret käyttävät niitä? Onko lisäravinteiden käyttö aina nuoren oma valinta, vai ovatko ne jo luontainen osa kilpaurheilua? Oletko törmännyt tilanteeseen, jossa sinua tai lastasi on kannustettu käyttämään lisäravinteita?"

Toimittaja puhuu lisäravinteista oudosti samaan sävyyn kuin dopingista, vaikkei nåillä kahdella ole toistensa kanssa mitään tekemistä. Monet ravintolisät ovat tunnettuja terveysvaikutuksistaan, ja niitä syövät aivan tavalliset suomalaiset suurin joukoin, esimerksi kalaöljyä - joka on myös urheilijoiden suosiossa.

Lisäravinteet ovat muoti ilmiö urheilussa jo 1970 luvulta lähtien. Samat vastaväitteet ja puolesta vastaan kuin nykyisinkin.

Suuri osa lisäravinteista on turhaa ja perustuu uskomuksiin. Kivennäis ja hivenaineita sekä suojavitamiineja tarvitaan silloin jos saatu ravinto ei ole riittävän laadukasta. Saman aikaisesti rasituksen on oltava poikkeuksellisen suurta. Normaali perus ruoka riittä yleensä teini iän harjoituksien raviine tarpeisiin. Energiajuomat ja vastaavat ovat suorastaan elimistölle vaarallisia.

Lisäravinne bisnes on tuottoisaa ja sillä on hyvät markkinamiehet sekä kanavat.

Aina tulee lisää uusia tuotteita väitteellä ilman näitä et tule toimeen, etkä tule pärjäämään. Näin ne urheilija nuorukaiset koukutetaan niiden käyttäjiksi.

Tutkitun tiedon mukaan lisäravinteita käyttävät urheilijat menestyvät paremmin kuin ne urheilijat, jotka eivät niitä käytä. Uskon, että tämä pätee kaikein ikäisiin ureheilijoihin. Lisäravinteissa ei ole mitää pahaa. Doping aineet ovat luku sinänsä, joiden kitkeminen on kilpajuoksua testimenetelmien ja kiellettyjen aineiden valmistajien kesken.

Minusta on jo pitkään tuntunut että markkinat on jo aivopesseet urheilevan nuorison menestyksensä salaisuudeksi käyttämään näitä lisukkeita,toisaalta näyttää panimotelollisuus olevan samalla linjalla,että nuoriso pois kadulta ja lisää viinaa urheilukentille.

Ihan sama minkä ikäinen olet ja jos treenaat sanotaan 2-3 kovaa treeniä päivässä ja viikossa on yksi lepopäivä niin harva pystyy syömään niin täysipainoisesti että ei tarvitsisi ravintolisiä. On tietysti jotkut ammattiurheilijat joilla on oma kokki ja ravintovalmennus mutta monellako nuorella huipulle pyrkivällä on tämä mahdollisuus. Ja niistäkin monet jotka jo ovat ammattilaisina huipulla ja aina kokki mukana kisoissa, syövät ravintolisiä ihan vain varmistaakseen että kaikkea tulee riittävästi. Eikä tarvitse syödä määrällisesti niin paljon joten viisi ateriaa päivässä riittää kun syö vähän lisiä.

Minkäs teet kun syövät vaan ja tavallisetkin tenavat, huom. t e n a v a t.

Philippe Que'au, Lumetodellisuus, suom.: "Kun totumme elämään lumetodellisuudessa, saatamme ?(kommentoijan) jossain määrin unohtaa, miten tavallisessa e l ä m ä s s ä pitäisi menetellä." s.74 ja jatkaa että "luonto" on reaalimaailman kategoria < kreikk. physis!

Ihminen on psyko f y y s i s sosiaalinen kokonaisuus = henkis k e h o llisyhteisöllinen, että silleen. Kemiakin ja lääketiede on jo jotain muuta!