Kotimaa |

TE-toimistojen yhdistyminen vähentää virkamiehiä

Hämeen TE-toimistojen yhdistäminen lisää sähköistä asiointa. Virkamiesten määrän odotetaan jatkavan laskuaan.

Asiakas työvoimatoimistossa Hämeenlinnassa
Kuva: YLE / Sari Törmikoski

Päijät- ja Kanta-Hämeen yhteinen Hämeen TE-toimisto aloittaa toimintansa virallisesti keskiviikkona.

Muutos johtuu työ- ja elinkeinoministeriön valtakunnallisesta linjauksesta, jonka yhteydessä  muun muassa lisätään puhelin- ja sähköisiä palveluja. Pieniltä paikkakunnilta kuten Päijät-Hämeessä Asikkalasta, Nastolasta, Orimattilasta, Sysmästä ja Hartolasta palvelupisteet on lakkautettu.

Päämääränä on tarjota palvelut tehokkaammin palvelulinjastojen avulla, vaikka vähemmällä henkilökunnalla, sanoo Lahdessa työnsä aloittava TE-toimiston johtajan Harri Jokinen.

- Pari vuotta sitten työntekijöitä oli noin 300,  nyt se on alle 250, määräaikaisetkin mukaan lukien. Onneksi ei ketään ole tarvinnut irtisanoa, vaan vähennys on tapahtunut luonnollisen poistuman kautta.

Jokinen uskoo, että suuntaus jatkuu ja henkilöstön määrä vähenee edelleen.

- Valitettavasti näin. Haasteena onkin, että palvelut eivät huonone.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä