Lappi |

Teatteria tavallisille rivikatsojille

Rovaniemen uusi teatterinjohtaja Juha Vuorinen pyrkii tekemään teatteria tavallisille ihmisille ja rivikatsojille. Vuorisen tapa näyttää toimineen ainakin Kemin kaupunginteatterissa, jossa katsojamäärät nousivat viime näytäntövuotena yli 26 000 katsojaan.

Rovaniemen teatterin uusi johtaja
Rovaniemi on Juha Vuoriselle tuttu 1990-luvulta, jolloin hän ohjasi Lapin ylioppilasteatterissa. Kuva: Sauli Antikainen / Yle

Juha Vuorinen valittiin luotsaamaan Rovaniemen teatteria sen jälkeen, kun johtajapari Vihtori Rämä ja Atro Kahiluoto päättivät jättää tehtävän kahden vuoden jälkeen.

Rovaniemellä teatterin viimeisin näytäntövuosi päättyi harmillisesti katsojamäärän laskuun, mihin on haettu syytä niin evakkotiloista kuin ohjelmistostakin. Katsojia oli viime näytäntövuoden aikana 20 000.

Vuorisen mukaan mikä tahansa teatteri voi helposti menettää suhteensa yleisöön.

-Yksikin epäonnistuminen, joka jollakin tasolla ei saavuta katsojan mielenkiintoa ja luottamusta, voi tehdä pidemmänkin haavan, Vuorinen sanoo.

Katsoja voi kokea, ettei teatteriesitys ole sitä, mitä hän odotti, vaan täysi katastrofi, minkä jälkeen hän ei lähde teatteriin seuraavaan pariin vuoteen, Vuorinen kertoo.

Kaikki kiinnosti

Vuorinen ei osaa eritellä reseptiä, jolla Kemin teatteriin saatiin katsojia vetävä ohjelmisto. Ohjenuora oli aika yksinkertainen.

- Kyllä minä olen koittanut luoda ohjelmistoperiaatteitani maalaisjärjen ja rivikatsojan näkökulmasta. Kemissä se tuntui toimivan hyvin. Oikeastaan kaikki mitä siellä tehtiin, kiinnosti kohtuudella kiinnosti yleisöä, Vuorinen sanoo.

Hänen mielestään yleisö luottaa Kemissä teatteriinsa, ja sinne uskalletaan lähteä ajatuksella, että esitys ei petä.

Monosesta magneetti

Juha Vuorinen aloittaa Rovaniemellä suurelta osin edellisten johtajien suunnittelemalla ohjelmistolla. Yhden näytelmän hän on lisännyt syksyyn, Kansallisteatteristakin tutun menestysnäytelmän Maaninkavaara. Vuorinen kuitenkin luottaa syksyn ohjelmistoon Rovaniemellä.

- Nämä ovat kaikki sellaisia juttuja, joissa puhutellaan tavallista katsojaa osittain nykypäivän ja osittain menneisyyden nostalgian kautta. On musiikkinäytelmää ja uutta kotimaista, Vuorinen sanoo.

Unto Monosen elämään perustuvasta musiikkinäytelmästä Satumaa odotetaan syksyn myyntimenestystä.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Oikea suunta.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Viimeinkin tajuttu että teatterin pitää esittää muutkin kuin rahvaan elettyä omaa elämää, eihän sitä jaksa kukaan toistakertaa katsoa.

Satumaa tulee takuuvarmasti menestymään ja seuraavaksi voitte panetua Veikko Lavin tuotantoon, niin hyvä tulee.


Kallista on

Ilmoita asiattomasta kommentista

Rovaniemellä teatterinpito tulee liian kalliiksi ja sen takia

siitä on tullut vastenmielistä yhteisten varojen tuhlausta.

Kuluttuuritoimella pitäisi olla edes jonkunlainen vastuu ta-

loudesta eikä aina odottaa yhteiskunnan rahaa lisää. Lähdetään

siitä, että tarvitaanko koko teatteria, koska ajat muuttuu ja

tavat sen myötä.


Tärkysjärjetys.

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kyllä teatteria tarvitaan enemmän, kuin vaikka korundia,kamariorkesteria tai ropsin ulkomaalaisvahvisteista veikkausliiga joukkuetta.


Maksuhalukkuus?

Ilmoita asiattomasta kommentista

Teatteri vain taitaa tulla liian kalliiksi maksajille, kun ajatellaan vaikka Lappia

talon korjausta ja teatteri tarvitsee vielä toimintaansa jatkuvaa tukea eli kult-

tuuri elää ylivarojen kokonaisuudessaan. Velkaantumisen estämiseksi on

alettava hakemaan säästöjä eli kohtuutta verovarojen tuhlailuun. Teatteri

voisi toimia myös Korundin yhteydessä, kun katsojat ovat vähentyneet.


tärkyysjäretys

Ilmoita asiattomasta kommentista

Lappia-talo kun ei taida olla teatterin. Lappia-talo kun taitaa olla kaupungin omistama rakennus, jossa on eri toimijoita vuokralla mm. Yle, musiikkiopisto ja teatteri. Lappia-talosta koituvaa tappiota (imago/taloudellista) on turha laittaa kenenkään muun syyksi, kuin kaupungin. Se on sen aikoinaan rakennuttanut ja on vastuussa sen kunnosta, kunnostamisesta ja käytöstä.

Tuoreimmat aiheesta: Lappi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä