Teekkari asui metsässä 70-luvun Hervannassa
Aarne Heinon opiskelija-asunnon ikkunasta ei vuonna 1974 näkynyt juuri kuin metsää. Hervanta oli uusi asuinalue ja sen pääkatu vain metsäautotie, jolla opintiensä aloittaneet työnsivät kuulaa.
Aarne Heino aloitti opiskelun Tampereella vuonna 1973. Kun uusi Konetalo valmistui seuraavana vuonna, opiskelu keskittyi Hervantaan.
Ryttylästä kotoisin oleva Heino muutti Opiskelijankadulle, uuden asuntolaan neljänteen kerrokseen. Kolmen huoneen ja keittiön asunnossa asui kolmen muuta opiskelijaa. Ehkäpä asunto tuntui avaralta, koska joka torstai pojat raivasivat huonekalut pois ja alkoivat pelata jalkapalloa.
- Hervannassa ei ollut vielä paljon rakennuksia. Asuntolan ikkunasta näkyi uusi konetalo ja posti, ehkä jo poliisikoulukin, muistelee Aarne Heino.
Tenttiin luettiin metsän huminassa
Heinon ja kumppaneitten urheilu ei rajoittunut vain "sisähalliin", vaan oiva suorituspaikka oli myös Hervannan valtaväylä Se oli tuohon aikaan metsäautotie, jonka pehmeys houkutti kuulan työntöön. Lajia jalostettiin eräänlaiseksi kymmenotteluksi, jossa kuulaa lennätettiin eri tavoin.
Innokas juokusuharrastaja Aarne Heino pinkais Ruskontielle lenkille. Luonto oli lähellä myös Ahvenisjärven rannalla, jolla keväisin luettiin tenttiin. Metsän humina auttoi keskittymään tekniikan salaisuuksiin.
Pelottava paikka kaukana
Opiskelu ja ruuan hankinta onnistuivat Hervannassa eikä kaupungiosasta tarvinnut poistua kuin viihteelle tai vaikka nakkikopille Messukylään. Bussi 23 kulki jo tuolloin, tosin vain kerran tunnissa. Aikataulut oli sovitettava sen mukaan.
Aarne Heinolla oli oma Fiat 600, jolla hän matkusti kotiin Ryttylään joka viikonloppu. Matkalla kotiin hän ihaili vanhan Hervannantien maisemia. Siellä täällä pilkahti välillä vesi.
Kotiviikonloppujen takia osa opiskelijaelämästä jäi kokematta. Kaupungissa asuvat teekkarit olivat seuraa hakiessa huomattavasti paremmassa asemassa. Heino kuuli kuitenkin juttuja, jotka vaikuttivat vahvasti liioitetuilta.
Hervanta oli tuohon aikaan kantakaupunkilaiselle eksoottinen paikka – ehkä vähän pelottavakin. Sinne oli vaikea ketään vierasta houkutella.
Tuoreimmat aiheesta: Tampere
Pirkanmaan maisema-alueet inventoidaan
Pirkanmaan valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden joukkoon etsitään kesällä uusia kohteita.
Mökkeilijä ei ajattele omaa rantaa pidemmälle
Oman mökkirannan kunto ja kohtalo kiinnostavat kaikkia, mutta harva jaksaa huolehtia rantaan kytkeytyvän suuremman vesistön tilasta. Väkeä valistetaan nyt ajattelemaan vesiasioissa kauaskantoisemmin.
Kadonnut tamperelaismies löytyi
Kadonneeksi ilmoitettu Pentti Rantanen löytyi Turusta.
Köyhäkin pääsee kunnallisvaaliehdokkaaksi
Puolueet hakevat kiihtyvään tahtiin ehdokkaita syksyn kunnallisvaaleihin. Yle Tampere sai yleisöltä pyynnön selvittää, onko köyhällä asiaa valtuustoon.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Betoniautot saartoivat rattijuopon Ylöjärvellä
Koululaislapset joutuivat perjantaiaamuna väistelemään traktoria, jonka päihtynyt kuljettaja ohjasi bussipysäkille.
Viisisataa tahtoi mukaan TT:n Les Misérablesiin
Tampereen Teatteri antoi kaikille halukkaille mahdollisuuden hakea mukaan syksyllä 2013 ensi-iltansa saavaan Les Misérables -musikaaliin. 1800-luvun ranskalaisiin tunnelmiin pyrki viisisataa esiintymishaluista.
Poliisi kaipaa tietoja kadonneesta tamperelaismiehestä
63-vuotiaasta tamperelaisesta Pentti Rantasesta ei ole kuultu tiistai-illan jälkeen.
Insinöörejäkin tarvitaan vuokratyöläisiksi
Taloudellisesti epävarmoina aikoina työnantajat eivät palkkaa vakituista työvoimaa. Henkilöstövuokrausfirmat sijoittuvatkin nyt korkealle esimerkiksi Kauppalehden nopeimmin kasvavien yritysten listalla.
Tampereella sytytelty tulipaloja
Lämmin ilma on saanut aikuiset liikkeelle ja yö on ollut hätäkeskuksessa kaiken kaikkiaan kiireinen.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.