Suomessa suruliputettiin Norjan iskujen vuoksi
Kuva: YLE
Suomessa oli tänään sunnuntaina yleinen suruliputus Norjassa tapahtuneen pommi-iskun ja ampumaverilöylyn johdosta. Sisäasiainministeriö määräsi valtion laitokset ja virastot suruliputtamaan koko maassa. Päätös koski suosituksen tasolla myös muun muassa taloyhtiöitä.
Suruliputus alkoi aamulla kello kahdeksalta ja päättyi iltayhdeksältä.
Suomessa on suruliputettu viimeisten kymmenen vuoden aikana toisessa valtiossa sattuneiden tragedioiden vuoksi ainakin kolme kertaa. Kaikki kerrat ovat liittyneet terroritekoihin.
Sisäministeriön hallitusneuvos Ismo Atosuo muistaa, että suruliputuksia on ollut esimerkiksi vuoden 2001 Yhdysvaltain terrori-iskujen, Madridin vuoden 2004 junapommi-iskujen ja vuoden 2005 Lontoon pommi-iskujen jälkeen.
YLE Uutiset