Miten käy presidenttiehdokkaalta heittäytyminen?

Miten käy hiotun julkisuuskuvan, kun ehdokkaalla ei olekaan kotikenttäetua, vaan hän joutuu pelaamaan vaikkapa maahanmuuttajajoukkueen kentällä, kuten kävi Sauli Niinistölle? Löytyykö ehdokkaista todella sitä heittäytymistä, jota heiltä presidentin virassa vaaditaan?

Tätä me Nuorten Ääni -toimituksen 13 - 20-vuotiaat nuoret pääsimme testaamaan A-studiolle tekemässämme juttusarjassa. Neljän joulukuussa ilmestyneen insertin avulla halusimme selvittää, mitä voimme paljastaa presidenttiehdokkaista, kun tuomme heidät omaan maailmaamme. Miten ehdokkaat suhtautuvat nuoriin toimittajiin ja epätavallisiin haastattelupaikkoihin?

Ensimmäisessä insertissä vieraillaan musisoivien hippien kommuunissa Paavo Väyrysen kanssa ja viedään Sauli Niinistö pelaamaan jalkapalloa maahanmuuttajajoukkueen treeneihin. Väyrynen kehuu kansainvälisyyttään ja soittelee djembeä tyytyväisen näköisenä. Niinistökin laukoo monta hienoa maalia, vaikka joutuu myös itse laukomisen kohteeksi.

Erään insertin kuvauksissa presidenttiehdokas jopa hoiti joitakin kuvausjärjestelyjä, kun jännittynyt työryhmä hetkeksi hukkasi konseptinsa. Kahden lapsen äiti Sari Essayah suositteli erilaisia kuvauspaikkoja ja neuvoi, mitä ryhmän kannattaisi tehdä seuraavaksi.

Soini yllätti, Haavisto ja Lipponen yllättyivät

Yllättäen koko kansan Timo Soini oli se, joka hangoitteli vastaan kaikista eniten. Hän ei olisi halunnut lähteä mukaan juttuun, jossa häntä pyydettiin Eva Biaudet'n tavoin maalaamaan graffitiseinään, miltä hänen johtamansa Suomi näyttäisi 20 vuoden kuluttua. Tämä johtui siitä, että Soinilla oli aikaa vain "vakavamielisempiin" haastatteluihin (eikä hän avustajansa mukaan edes pidä piirtämisestä).

Meitä alaikäisiä piirustelijoita ei haluttu sotkemaan Soinin kampanjaa ja julkisuuskuvaa.

Lopulta kuvausaika saatiin sovittua ja kuvattavakin ilmestyi paikalle – tosin jupisten jotain siitä, että avustaja oli pakottanut hänet tulemaan. Kameran edessä esiin kuitenkin kuoriutui jo ennestään tuttu lupsakka Timo Soini, joka maalaushanskat kädessä juttelee mukavia.

Nuorina meillä on vaikeuksia ymmärtää politiikkaa, lähtien ihan siitä, että mitä mieltä kukin poliitikko asioista on, ja oikeastaan, että mitä ne asiat edes on. Miten voi olla niin vaikeaa puhua ymmärrettävästi?

Rautalankaa pääsevät vääntämään Pekka Haavisto ja Paavo Lipponen, joiden tehtävä on selittää meidän ikäisillemme koululaisille ulkopoliittisia ongelmia.

Molemmat ehdokkaat vaikuttavat melko yllättyneiltä, kun oppilaat ilmoittavat ymmärtäneensä kaiken kuulemansa.

Vaikka ei se pelkästään oppilaiden älystä kiikasta. Ehdokkaat itse puhuivat ja näyttäytyivät meille erilaisina kuin aikuisille toimittajille.

Paavo Arhinmäki oli jäykkä ja hitaastilämpiävä keskustelukumppani. Eva Biaudet oli jopa vähän vihainen, ja häneltä saimmekin saarnan ilmaisun ”nämä maahanmuuttajat” varomattomasta käytöstä. Paavo Väyrysen hymy oli hyvin autuas hänen pahoitellessaan epämusikaalisuuttaan ja jaellessaan auliisti itsetuntovinkkejä nuorille. Pekka Haavisto oli leppoisa ja yllättävän vähän teennäinen kertoillessaan tarinoita ”15-vuotiaista nuorista”.

(Nuorten ääni -toimitus)

Kiire, kiire, kiire

Mutta ennen kaikkea kaikki ehdokkaat olivat kiireisiä. He huolehtivat kellosta, kurkkivat kalentereitaan, ja esimerkiksi Väyrynen alkoi jossakin vaiheessa hoputtaa toimittajaa siirtymään seuraavaan kysymykseen ollen ehdottomasti sitä mieltä, että jutun pitäisi olla jo purkissa.

Nuorena huomaa erityisen selkeästi, miten usein poliitikot puivat vanhoja juttuja. Meitä, uutta sukupolvea, tietysti kiinnostaisi enemmänkin se, minkälainen Suomi tulee olemaan kunkin ehdokkaan jäljiltä, kun me jossakin vaiheessa saamme sen itsellemme.

Tätä kysymystä havainnollistamme inserteissä erilaisilla skenaarioilla. Miten olet saanut kaikille romanikerjäläisille työpaikat kahdessakymmenessä vuodessa, Sauli Niinistö? Mistä sinun hallitsemassasi Suomessa järjestetään mielenosoituksia, Eva Biaudet? Ja lopuksi, minkä ikäisenä minusta sitten voisi tulla hyvä presidentti, Paavo Arhinmäki?