Helsinki

Tehokkain peltipoliisi räpsii jopa 20 000 kuvaa vuodessa – kameroita pian tuplaten Helsingin seudulla

Liikennettä on valvottu jo lähes neljännesvuosisata kameroilla. Helsingissä ensimmäinen ajonopeutta tarkkaileva peltipoliisi sijoitettiin Kaivokadulle. Uusimmat aloittavat helmikuussa Kehä I:llä.

Valvontakamera Kehä III:lla
Kuva: YLE

Suomessa on valvottu ajonopeuksia niin sanotuilla peltipoliiseilla 1990-luvun alkupuolelta lähtien.

Ensimmäinen poliisikorvike asennettiin valtatie I:lle Piikkiön ja Muurlan välille 1990-luvun alkupuolella. Seuraavalla vuosikymmenellä peltipoliisi kaupunkilaistui.

– Ensimmäinen peltipollari asennettiin valvomaan nopeuksia, mutta myös punaisia liikennevaloja päin ajamista, Helsingin Kaivokadulle 2 000-luvulla, kertoo ylikomisario Dennis Pasterstein Helsingin poliisista.

Automaattisen valvonnan teho näkyi välittömästi nopeuksien alentumisena sekä punaisia päin ajamisen lähes loppumisena.

Sen jälkeen peltipoliiseja on tullut pikku hiljaa lisää ja niitä on nyt Helsingissä 11.

Liikennevirasto synnyttää peltisiä poliiseja

Uusi peltipoliisi saa alkunsa joko poliisin tai tavallisten ihmisten toiveista.

– Meille tulee paljon asiakaspalautetta. Niissä toivotaan peltipoliiseja hyvinkin monenlaisiin paikkoihin. Näitä ja poliisin toiveita sekä erilaisia turvallisuustilanteita maanteillä me sitten arvioimme. Lopuksi katsotaan, missä peltipoliisi tehoaisi parhaiten, sanoo liikenneviraston liikenneturvallisuuspäällikkö Auli Forsberg.

Heini Penttinen pitää peltipoliiseja tarpeellisina ja toivoisi niitä myös pikkuteille.

– Sellaiset pikkutiet, missä liikkuu paljon lapsia kaipaisivat myös peltipoliiseja, nyt niitä tuntuu olevan vain isoilla teillä, sanoo Heini Penttinen.

Paljon autoilevaa Tom Lindholmia harmittaa, että peltipoliisit kohtelevat autoilijoita ja moottoripyöräilijöitä eri tavalla.

– Mun mielestä se on nyt vaan väärin, että moottoripyörä pääsee ilman sakkoja peltipoliisista ja autoilija saa samasta paikasta sakot. Kyllä pitäisi hoitaa homma niin, että rikkeestä tulee kaikille sakko samalla tavalla. Jonkinlainen tasapuolisuus pitäisi olla, Lindholm tuumii.

Palveluksessa on useita satoja peltipoliiseja

Koko Suomessa peltipoliiseja on noin 900. Kameravarustus on reilulla sadalla peltipollarilla.

Uusimmat peltipoliisit, kolmisenkymmentä, on sijoitettu Kehä I:lle. Ne saavat kameravarustuksensa helmikuun alussa. Näin pääkaupunkiseudun peltipoliisimäärä tuplaantuu.

Maamme ahkerin peltipollari löytyy Kehä III:lta Espoon Lommilasta, lähes 20 000 valokuvaa vuodessa. Kakkosena on Helsingin Mechelininkadun peltipollari pari tuhatta kuvaa heikommalla tuloksella. 

Tuoreimmat aiheesta: Helsinki

Pääuutiset

Ulkomaat

Britannia ei hae vielä eroa ja pörssit romahtivat – Yle kokosi maanantain Brexit-uutiset

David Cameron

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä