Tehy: Porin perusturvan työntekijät epävarmuuden vallassa
Porin perusturvan todennäköinen hajoaminen tietää uutta tilannetta sadoille työntekijöille. Aikanaan ajateltiin, että perusturva-alueen mahdollisesti hajotessa työntekijät siirtyvät takaisin vanhoihin työntantajakuntiin. Terveydenhoitoalan ammattilaisia edustava Tehy muistuttaa, että tilanne ei ole näin yksinkertainen.
Terveydenhoito-henkilökuntaa edustava ammattiliitto Tehy pitää Porin perusturva-alueen tilannetta työntekijöiden kannalta ongelmallisena.
Merikarvia ja Pomarkku ovat vaihtamassa Porin perusturvan Pohjois-Satakunnan PoSaan, ja Luvia haluaisi järjestää perusturvapalvelut itse. Perusturva on hoitanut alueen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisen.
Porin Tehyn pääluottamusmiehen Riitta Heimon mukaan epävarmuus tulevasta työnantajasta lisää työntekijöiden stressiä.
-Kyllä suuri osa työntekijöistä on suuren epävarmuuden vallassa. Edestakainen muutos on erittäin ikävää sekä työntekijöille että palvelujen käyttäjille, Heimo sanoo.
Tulevaisuudesta kaivataan tietoa
Porin perusturvaa rakennettaessa ajateltiin, että mahdollisessa hajoamistilanteessa työntekijät palaavat vanhojen työnantajakuntien palvelukseen. Tilanne ei kuitenkaan ole pääluottamusmies Heimon mukaan näin yksinkertainen.
Tilanne on työntekijöiden kannalta erittäin ikävä.
-Osa työntekijöistä on esimerkiksi vaihtanut työpaikkaa Porin perusturvan sisällä. Toisaalta Luoteis-Satakunnasta kaikki työntekijät eivät tulleet perusturvaan suoraan kuntien palveluksesta, vaan he olivat aiemmin töissä kuntayhtymässä, joka purettiin perusturvaa muodostettaessa, Heimo sanoo.
Tehyläisten pääluottamusmies Riitta Heimo toivoo nopeaa tietoa tulevasta perusturvamallista, koska henkilöstön kanssa pitäisi aloittaa pikaisesti yt-neuvottelut.
-Epävarmuutta ei ole siitä, jatkuvatko työt. Työntekijöitä tarvitaan tällä alalla, eli työpaikan menettämistä ei tarvitse pelätä. Mutta jos työntantaja vaihtuu, monet asiat muuttuvat. Tilanne on työntekijöiden kannalta erittäin ikävä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Isien tukemiseen pitää panostaa enemmän
Myös isä tarvitsee tukea, kun perhettä kohtaa synnytyksen jälkeinen masennus. Isää pitää tukea yhtä paljon kuin äitiä, jo neuvoloissa, muistuttavat perheitä auttavat järjestöt.
Venäläiset mökkinaapurit herättävät ristiriitaisia tunteita
Osa suomalaisista toivoo venäläisten asukkaiden tuovan kuihtuviin kyliin palveluita ja elämää. Toiset taas pelkäävät kulttuurierojen tuovan mukanaan ongelmia.
Pakastevihannekset veivät Seijan viikoksi sairaalaan
Raahelainen Seija Hänninen söi kaksi viikkoa sitten pakastekasviksia, joiden seassa oli datura-rikkakasvin siemenkotia. Oireet olivat rajuja: tajuttomuutta, hallusinaatioita ja kouristuksia. Viikon sairaalareissun aikana oireiden syytä ei tunnistettu.
Pakasteselvitys paljastaa, kuinka tarkasti kauppa asiakkaitaan seuraa
SOK selvitti mahdollisesti vaarallisia pakastevihanneksia ostaneet Eviran luvalla. Selvitys oli tietosuojan kannalta osittain ongelmallinen, sanoo tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio. Kauppaketjut keräävät asiakkaistaan tietoa yksittäisten tuotteiden tarkkuudella.
Maitokolmion lakossa löytyi neuvotteluhalukkuutta
Osapuolet sopivat periaatteellisesta valmiudesta istua neuvottelupöytään torstaiaamuna. Osapuolilla on näkemyseroja jopa lakossa olevien työntekijöiden määrästä.
Paroc säästää tehtaan lakkautuksella kymmeniä miljoonia
Paroc olisi voinut jäädä Lappeenrantaan, mikäli vuokranantaja Nordkalkin kanssa olisi saatu neuvoteltu pitkäkestoinen ja edullisempi jatko vuokrasopimukselle. Tehtaan siirto uudelle tontille Lappeenrantaan maksaisi Parocin toimitusjohtajan mukaan saman verran kuin uuden perustaminen.
Evira: Vihannesmyrkytyksiä voi olla enemmänkin
SOK on viikko sitten vetänyt kaupoista Rainbow-merkin Ruokaisat pannukasvikset -pakastevihannessekoituksen siinä olevan datura-rikkakasvin eli hulluruohon takia. Myrkytystietokeskuksen mukaan oireita saaneita on kuusi.
Tami kiistää eurovaaliehdokkuuden
Juhani Tammisen mukaan eurovaaliehdokkuudesta ei voi edes aurinkokuningas päättää yksin.
Rovaniemi haluaa rakentaa Ounasvaaran laen
Rovaniemen kaupunki haluaa Ounasvaaran kaavoituksen valmiiksi. Muun muassa mökkikylää ja hotellin laajennusta koskeva kaavamuutos otettiin esille kaupunginhallituksen iltakoulussa maanantaina. Valtuuston käsittelyyn uudelleen valmisteltu ehdotus tulee aikaisintaan syksyllä.
Lahden työpajatapahtumassa ennätysmäärä osallistujia
Ihanko pihalla? –tapahtuma kokoaa 600 eri puolilla Suomea työpajoissa toimivaa nuorta valmentajineen kahden päivän ajaksi Lahteen. Taide- ja kulttuuritapahtuman ohjelmatarjonta on runsas. Myös pääesiintyjillä on pajakokemusta.
