Kulttuuri |

Tekijänoikeuslain muutos vaikuttaisi taiteilijoihin ja opettajiin

Taitelijoiden mukaan uusi laki sekoittaisi alan nykyiset sopimuskäytännöt. Lakimuutos ei koskisi vain taitelijoita, vaan sillä olisi vaikutuksia esimerkiksi opettajien opetusmateriaaleihin.

Adressin luovuttanut kulttuurituotannon opiskelija Riina Asamoa on sitä mieltä, että laki on toimiva eikä kaipaa muutoksia.



- Omasta ja noin 14 000 allekirjoittaneen puolesta toivon, että mielipiteemme otetaan huomioon. Olemme yhtä mieltä siitä, että tekijänoikeus tulee säilyä tekijällä ellei työsopimuksessa toisin sovita.



Paula Vesala: Laki sotkisi alan nykyisiä käytäntöjä



Laulaja-lauluntekijä Paula Vesala kertoo, että taiteilijan työsuhde voi olla vain parin tunnin mittainen. Esiintymiskeikan järjestäjä saisi uuden lakiehdotuksen myötä oikeudet käyttää keikalla tallentamaansa kuvaa ja ääntä haluamallaan tavalla.



- Olen työsuhteessa keikanjärjestäjään. Hänellä olisi rinnakkainen tekijänoikeus esiintymiseni livetaltiointiin, jota hän voisi minulta kysymättä muunnella ja jakaa eteenpäin - siis myydä sitä eteenpäin.



Kotimaiset keikkamyyjät eivät ole tällaista sopimusta olleet hakemassa, uusi laki sotkisi alan sopimusrakenteet täysin, selventää Paula Vesala.

Myös opettajat kärsisivät lakimuutoksesta



Toteutuessaan lakimuutos ei vaikuttaisi ainoastaan taiteilijoihin vaan esimerkiksi opettajiin. Kunnat työnantajina saisivat käyttöoikeuden opettajien valmistelemiin opetusmateriaaleihin.



- Akava on pitänyt ääntä siitä, että on kohtuutonta, jos opettaja tekee työtään parikymmentä vuotta, valmistelee tuntejaan ja haluaa sitten kirjoittaa niistä kirjan, niin kunnalla olisi rinnakkainen tekijänoikeus näihin opettajan opetusmateriaaleihin, toteaa Paula Vesala.



Eduskunnasta löytyy ymmärrystä taiteilijoille



Eduskuntaryhmissä luoville työntekijöille löytyi ymmärrystä. Kansanedustaja Tuula Peltonen SDP:stä toteaa, että ehdotus sivuaa niin taloudellisia kuin moraalisiakin oikeuksia.



- Porvarihallitus on ilmeisesti tappamassa luovuuden tällä esityksellä, Peltonen kommentoi.



Keskustan kansanedustaja Mikko Alatalo sanoo, että myös hallituspuolueissa löytyy kansanedustajia, jotka eivät hyväksy tätä virkamiestyöryhmän ehdotusta.



- Minä en voi tätä hyväksyä taiteilijana enkä kansanedustajana. Meidän täytyy asettua tässä heikompien eikä vahvempien puolelle.

Lähteet:
Radion kulttuuriuutiset / Marija Skara

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kulttuuri

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä