Talous |

Tekniikan professori Wärtsilän testipeukaloinnista: Polttoainepihi laivamoottori iso myyntivaltti

Konepajayhtiö Wärtsilässä on peukaloitu merimoottoreiden polttoaineenkulutustestejä. Polttomoottoritekniikkaan perehtynyt professori Martti Larmi arvioi, että taustalla on alan kireä kilpailu. Myyntitilanteessa polttoainetehokkuus on valttikortti, jota tavoitellessa saatetaan suoristella mutkia.

logo talon katolla
Kuva: Markku Ojala / AOP

Wärtsilän merimoottoreiden polttoaineenkulutustestien peukalointi kertoo alan kireästä kilpailutilanteesta, arvioi Aalto-yliopiston energiatekniikan professori Martti Larmi. Vilppi paljastui Wärtsilän sisäisessä tarkastuksessa Triesten-tehtaalla Italiassa.

Wärtsilän mukaan yhtiön tiettyjen merimoottoreiden polttoaineenkulutuksen mittaustulokset ovat heittäneet keskimäärin prosentin. Heitto kuulostaa pieneltä, mutta myyntitilanteessa sillä voi olla suuri merkitys.

– Merimoottoreissa kilpaillaan polttoainetaloudella ja alhaisella kulutuksella. Myyntitilanteessa prosentin parempi polttoainetalous on selkeä etu, kertoo Larmi.

Larmi muistuttaa, että Wärtsilän merimoottoreita ostavat varustamot, joille laivamoottoreiden polttoaineenkulutus on yksi isoimmista kulueristä. Asiakkaat siis arvioivat tarkkaan moottoreiden kulutusta ostopäätöstä tehdessään.

Testitulosten peukalointi koskee nelitahtisia merimoottoreita, ei siis esimerkiksi voimalaitosmoottoreita. Yhteensä vääristeltyjen testitulosten piirissä on Wärtsilän mukaan "joitakin satoja" moottoreita. Kaikista Wärtsilän moottoritoimituksista testipeukaloinnit koskevat noin kahta prosenttia.

Merimoottorit ovat Wärtsilälle tärkeä bisnes: Myynti kattoi viime vuonna noin 12 prosenttia liikevaihdosta. Wärtsilän liikevaihto oli viisi miljardia euroa vuonna 2015.

Yritykset tarkkoja maineestaan

Teollisuuden erilaiset testihuijaukset ovat olleet otsikoissa erityisesti autojätti Volkswagenin päästöskandaalin myötä. Saksalainen autovalmistaja pyrki huijauksella pienentämään dieselmoottoreidensa typenoksidi-päästöjä. Larmi ei usko, että Wärtsilän tapauksessa kyse olisi kuitenkaan kyse päästörajoista.

– Itse en näe, että tässä olisi suoranaisesti päästörajoituksista kyse. Tosin typenoksidi-päästöillä ja polttoaineenkulutuksella on yhteys. Jos päästöjä pienennetään, niin polttoaineen kulutus pyrkii tyypillisesti kasvamaan. Mutta tästä tuskin on kysymys.

Laivan polttoaineen kulutus vaikuttaa hiilidioksidipäästöihin, mutta meriliikenteen hiilidioksidipäästöille ei ole vielä asetettu kansainvälisiä rajoituksia.

Volkswagen-skandaali on kuitenkin vaikuttanut Wärtsilän viestintälinjaan: Yhtiö haluaa oma-aloitteisesti tuoda asian julki ennen kuin joku vuotaa sen tiedotusvälineille.

– Kyllä tässä on aikamoinen kolaus kyseessä. Sen takia Wärtsilän täytyy puhdistaa mainettaan aikalailla loppuasiakkaisiin päin. Sen takia en ihmettele yhtään yrityksen näyttävää ulostuloa.

Helsingin pörssissä Wärtsilän osakekurssi oli maanantaiaamuna selvässä laskussa, mutta pudotus tasaantui. Iltapäivällä osakkeen arvo oli enää reilun prosentin alamäessä. 

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Brexit

Juncker: Britannian eroneuvottelujen alettava välittömästi

Jean-Claude Juncker

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä