Tekopenikset ja -emättimet avuksi koululaisten seksuaalikasvatukseen
Nuorten seksuaaliterveyskasvatus on muuttunut yhä avoimemmaksi. Uusinta uutta on nyt seksuaaliterveyden työkalupakki, joka sisältää muun muassa tekopeniksen ja -emättimen. Nykyaikaisessa seksuaalikasvatuksessa halutaan ottaa aiempaa paremmin huomioon myös seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajataustaiset oppilaat.
Kauas on tultu menneiden vuosikymmenien hyssyttelevästä sukupuolikasvatuksesta. Punastelun ja vaikenemisen sijaan koululaisten seksuaalikasvatus on nykyään paljon muutakin kuin seksistä puhumista. Oppitunneilla käydään läpi muun muassa itsetuntemukseen, tunteisiin, homoseksuaalisuuteen ja erilaisiin kulttuureihin liittyviä kysymyksiä.
Seksuaalikasvatuksen tueksi on painettu erilaisia kirjoja ja vihkosia jo iät ja ajat. Nyt Hiv-tukikeskus on suunnitellut opettajien avuksi seksuaaliterveyden työkalupakin, jonka sisältä löytyy ohjekirjan lisäksi kattava valikoima erilaista oheismateriaalia. Pientä matkalaukkua muistuttavasta pakista löytyy tehtäväkirjan lisäksi aitoa jäljittelevät tekopenis ja -emätin, erikokoisia ja -makuisia kondomeja, liukuvoidetta sekä lajitelma erilaisia esitteitä.
Opettajat ovat vuosikymmenien ajan käyttäneet monenlaisia apuvälineitä seksuaalikasvatuksen tukena. Banaanit, kurkut, polkupyöränpumput ja puusta veistetyt penikset ovat tulleet tutuiksi seksuaaliterveyttä opetettaessa.
Työkalupakin tarkoituksena onkin helpottaa opetusta ja tarjota konkreettisia apuvälineitä esimerkiksi kondomin käyttöön ohjeistamisessa. Terveystiedon opettaja Outi Joensuu Kilterin koulusta Vantaalta uskoo, että tekopeniksestä ja -emättimestä tulee olemaan opetuksessa hyötyä.
- Nuoret eivät tunne toisen sukupuolen sukupuolielimiä niin hyvin. On hyvä, että nuoret näkisivät mittasuhteita ja voisivat itse kokeilla, tunnustella ja katsoa tarkemmin. En kokisi sitä mitenkään pervona, mutta niiden käyttöä täytyy pohjustaa ja selittää, minkä takia meillä on nyt tässä tekopenis, Joensuu sanoo.
Lisää seksuaaliterveyden opetusta
Seksuaalikasvatuksen määrää on suomalaiskouluissa viime vuosina lisätty. Suomalaisnuoret aloittavat yhdynnät keskimäärin 17 vuoden iässä, joten seksuaalikasvatus painottuu yläkouluihin, ammattioppilaitoksiin ja lukioihin.
- Nuoret kohtaavat seksuaalisuutta ja seksiä ja pornoa ihan eri lailla kun ennen, eli seksuaalisuuden tuleminen heidän maailmaansa tapahtuu paljon aikaisemmin. Tämä on täytynyt ottaa huomioon opetuksessa, erityissuunnittelija Maatu Arkio-Lampinen Hiv-tukikeskuksesta arvioi.
Kulttuurin muutokset ovat laittaneet myös opettajat lujille. Työkalupakin kirja antaa opettajalle ohjeita muun muassa maahanmuuttajataustaisen oppilaan kohtaamiseen. Lisäksi sen tarkoituksena on saada suomalaisnuoret ymmärtämään erilaisia kulttuureja.
- Kun suomalainen nuori lähtee ulkomaille, hänen täytyy ymmärtää se, että kaikkialla ei ole normaalia riisuutua pukuhuoneessa alasti kaikkien nähden ja mennä suihkuun. Maahanmuuttajanuoret eivät ole ainoita, joiden täytyy omaksua näitä asioita, vaan kaikkien nuorien on ymmärrettävä, että on erilaisia kulttuureja ja uskontoja, jotka vaikuttavat meidän arvoihimme ja toimintatapoihimme ja seksuaalisuuden kehittymiseen, Arkio-Lampinen muistuttaa.
Mutta palataan vielä lopuksi työkalupakin sisältöön. Miltä kuulostaa perheenäidistä se, että koululaisten seksuaalivalistuksessa käytetään tekopeniksiä ja -emättimiä?
- Kyllä se vähän hassulle kuulostaa, en itse kyllä olisi tämmöiseen suostuvainen oman pojan kohdalla. Ehkä voisin ymmärtää sen ammattikoulu- ja lukioikäisten lasten kohdalla mutta en missään nimessä yläasteikäisten vielä, 7-vuotiaan pojan äiti Hanna Huuskonen Kuopiosta arvioi.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hyvinkään ampuja ihaili Saksan armeijaa ja sotapelejä
Facebook-suosikkeja: Airsoft-taistelupeli, armeijan varustekauppa ja muumit.
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.