YLE Uutiset / Gazan kriisin jälkihoito
Gaza ei rauhoitu - Israelin isku tappoi palestiinalaistaistelijan
Israelin ilmavoimat on tehnyt Gazan kaistaleen eteläosaan ilmaiskun maanantaina.Rafahin kaupunkiin lähelle Egyptin rajaa tehdyssä ilmaiskussa yksi palestiinalaistaistelija kuoli ja kolme muuta haavoittui.
YK pyytää satoja miljoonia Gazan auttamiseen
YK pyytää kansainväliseltä yhteisöltä yli 600 miljoonaa dollaria Gazan taisteluista kärsineiden auttamiseksi.
Israel pommittanut Gazaa
Israelin ilmavoimat ovat pommittaneet eteläistä Gazaa varhain torstaina. Hyökkäys tehtiin sen jälkeen, kun Gazasta oli ammuttu raketti Israelin puolelle lähelle Ofakimin kaupunkia, kertoo Israelin armeija.
Gazan sota ei muuttanut Israelin vaaliasetelmia
Israelin oikeistolainen oppositiojohtaja Benjamin Netanjahu on säilyttänyt asemansa voittajasuosikkina ensi kuun vaaleissa.
Sodan sulkemat Gazan koulut on avattu
Gazassa yli 200 YK:n ylläpitämää koulua on avannut ovensa ensimmäistä kertaa Israelin ja Hamasin taistelujen jälkeen. YK:n pakolaisjärjestön ylläpitämissä kouluissa käy noin 200 000 lasta.
Tunneleiden kaivajat tekevät pitkää päivää Egyptin ja Gazan rajalla
Gazan ja Egyptin rajalla kaivetaan lisää salakuljetustunneleita Israelin tuhoamien tilalle. Israelin mukaan tunneleiden kautta kulkee aseita. Salakuljettajat väittävät taas tuovansa pelkästään elintarvikkeita.
EU ei tehnyt päätöstä Guantánamon-vankien sijoittamisesta
Euroopan unioni ei tehnyt maanantaina päätöstä Guantánamon vankien sijoittamisesta unionin jäsenmaihin. EU-maiden ulkoministerit päättivät Brysselissä myös, että EU ei aloita toistaiseksi Gazassa rajavalvontaa.
BBC kieltäytyi televisioimasta Gazan hätäapuvetoomusta
Britannian yleisradioyhtiö BBC on kieltäytynyt televisioimasta vetoomusta lahjoitusten saamiseksi Gazan hädän lievittämiseen.
Amnesty vaatii Israelia julkistamaan Gazan aseet
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International vaatii Israelia julkistamaan tarkat tiedot käyttämistään aseista Gazassa.
Israel harkitsee vankienvaihtoa Hamasin kanssa
Israel tavoittelee vankienvaihtosopimusta Gazan sodan heikentämän Hamas-järjestön kanssa. Israel olisi valmis vapauttamaan satoja vangitsemiaan Hamasin jäseniä vastineeksi palestiinalaisten vuonna 2006 sieppaamasta israelilaisesta sotilaasta.
YK selvittää avuntarvetta Gazassa
YK:n humanitaaristen asioiden koordinaattori John Holmes vierailee parhaillaan Gazassa selvittämässä avun tarvetta Israelin kolmiviikkoisen hyökkäyksen jälkeen.
Ahtisaaren nimi esillä Gaza-selvittäjäksi
Presidentti Martti Ahtisaari on esillä YK:n Gaza-selvityksen tekijäksi. Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan Martti Ahtisaaren nimi on ollut esillä selvitystyöryhmän johtajapohdinnoissa.
Israel tutkii väitteet fosforiammuksista Gazassa
Israelin armeija on aloittanut tutkimuksen epäilyistä, joiden mukaan Israelin laskuvarjosotilaat käyttivät kiellettyjä fosforiammuksia Gazan sotatoimissa.
Hamas maksaa Gazan kaatuneiden perheille korvausta
Islamistisen Hamas-järjestön muodostama Gazan hallitus maksaa Israelin hyökkäyksessä kaatuneiden perheille korvausta tuhat euroa.
Arabimaiden ja Euroopan johtajat yrittivät hakea vakautta Gazaan
Euroopan ja arabimaiden johtajat ovat hakeneet keinoja vakauttaa Israelin ja Hamasin välinen tulitauko. Kansainvälisessä kokouksessa Egyptin Sharm el-Sheikhissä osapuolia kehotettiin pyrkimään kestävään rauhaan, jotta väkivallan kierre voidaan katkaista.
Hamas suostuu viikon tulitaukoon Gazassa
Gazaa hallitseva Hamas-järjestö ja sen liittolaiset ilmoittavat aloittavansa välittömästi tulitauon. Liikkeet antavat Israelille viikon aikaa vetäytyä Gazasta.
Britannia, Ranska ja Saksa lupaavat sotalaivoja Gazan salakuljetuksen valvontaan
Britannia, Ranska ja Saksa ovat tarjoutuneet lähettämään sotalaivoja Lähi-itään estämään aseiden salakuljetusta Gazaan. Maat ovat myös valmiita tarkkailemaan Gazan rajanylityspaikkoja.
Välittäjät toiveikkaita Gazan tulitauosta - Hamas eri mieltä
Gazan kriisin sovittelijat ovat toiveikkaita aselevon saavuttamisesta lähipäivinä. YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin mukaan aseleposopimus "on hyvin lähellä". Gazan pommitus on päivän mittaan hieman hellittänyt mutta Länsirannalla palestiiinalaisten ja Israelin sotilaiden yhteenotot ovat kiihtyneet.
EU patistaa Israelia avaamaan rajat Gazaan
EU-maat patistavat Israelia kumoamaan Gazan saarron ja päästämään humanitaarisen avun sodan runtelemalle vyöhykkeelle. EU kuitenkin kieltäytyy edelleen neuvotteluista Gazaa hallitsevan Hamasin kanssa.