YLE Uutiset / Obama aloitti työt rivakasti
Obama hyväksyi valtavan elvytyspaketin
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on hyväksynyt allekirjoituksellaan 787 miljardin dollarin (625 miljardin euron) suuruisen elvytyspaketin.
Obama muotoilee autoalan pelastussuunnitelmaa
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoo nimittää erityistyöryhmän valvomaan syvissä talousvaikeuksissa rämpivän autoteollisuuden uudelleenjärjestelyjä. Valtion hätälainaa saaneiden GM:n ja Chryslerin pitäisi tiistaihin mennessä kertoa suunnitelmistaan hallitukselle.
Obama vapauttamassa kantasolututkimusta
Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Obama aikoo antaa määräyksen, joka helpottaa kantasolututkimusta. Obaman edeltäjä George Bush rajoitti liittovaltion rahoittaman tutkimuksen vain olemassa oleviin kantasolulinjoihin.
Holbrooke vierailulla Afganistanissa
Yhdysvaltain Afganistanin erityislähettiläs Richard Holbrooke on saapunut vierailulle Kabuliin. Holbrooke on luonnehtinut Afganistania vaikeammaksi tehtäväksi kuin Irakia.
Yhdysvaltain senaatti lisäsi tukea asuntomarkkinoille
Yhdysvaltain senaatti, jossa demokraateilla on enemmistö, on lisännyt käsittelyssä olevaan talouden elvytyspakettiin aiempaa laajemman verohyvityksen asunnonostajille.
Obaman ministeriehdokas vetäytyi
Presidentti Barack Obama on kärsinyt uuden takaiskun hallituksensa muodostamisessa. Obaman kauppaministeriksi ehdottama republikaanisenaattori Judd Gregg vetäytyi yllättäin ehdokkuudesta torstaina.
Pelastettavien yhtiöiden johtajille palkkakatto Yhdysvalloissa
Presidentti Barack Obama aikoo määrätä palkkakaton liittovaltion pelastusohjelmaan osallistuvien yritysten johtohenkilöille. Amerikkalaisten lehtitietojen mukaan palkkakaton suuruus olisi 500 000 dollaria vuodessa.
Obama haluaa pankkien lisäävän lainaamista
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoo vedota pankkeihin, jotta ne lisäisivät lainaustaan kuluttajille ja yrityksille.
Obama: Suurin osa Irak-joukoista kotiin vuodessa
Yhdysvallat vetää suurimman osan joukoistaan Irakista vuoden sisällä, sanoo presidentti Barack Obama. Hän lupasi vaalikampanjassaan kotiuttaa kaikki Yhdysvaltain sotilaat Irakista 16 kuukaudessa.
Obama allekirjoitti ensimmäisenä tasa-arvolain
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on allekirjoittanut ensimmäisenä varsinaisena lakinaan naisten palkkatasa-arvoa koskevan lain. Naisten palkat olivat yksi Obaman vaalikampanjan aikana keskustelluista aiheista.
Obaman senaattorinpaikkaa kaupitellut kuvernööri sai potkut
Yhdysvalloissa presidentti Barack Obaman entistä senaattorinpaikkaa kaupitellut kuvernööri on saanut potkut.
Obama: Irakin ja Afganistanin sotatoimista päätettävä pian
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on keskustellut ensi kertaa maan sodanjohdon kanssa. Yhdysvaltain puolustusministeriössä Pentagonissa vieraillut Obama sai puolustusministeri Robert Gatesilta tilannekatsauksen Irakin ja Afganistanin sodista keskiviikkona.
Obama ei aio sanella Lähi-idälle ratkaisuja
Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman erityislähettiläs George Mitchell on saapunut Lähi-itään. Uusi presidentti lupaa välttää sanelupolitiikan Lähi-idän ongelmien ratkaisemisessa.
Obama otti ympäristöasioissa tiukan uuden suunnan
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on muuttanut maansa ilmastolinjaa perusteellisesti. Hän lupasi tänään maanantaina rajoittaa kasvihuonekaasuja sekä edistää polttoainepihien autojen kehittämistä. Obama myös perusti erityisen ilmastonmuutoslähettilään viran.
Obaman virkaanastujaisia seurasi paikalla 1,5 miljoonaa ihmistä
Yhdysvaltain uusi presidentti Barack Hussein Obama vannoi valansa Capitol-kukkulalla arviolta 1,5 miljoonan ihmisen seuratessa seremoniaa Yhdysvaltain pääkaupungin keskustassa.
Kongressin muslimiedustaja kehui Obaman puhetta
Demokraattiedustaja Ellison pitää puhetta hyvän tahdon eleenä muslimeille.
Obama rohkaisi puheessaan uudistuksiin
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on ensimmäisessä puheessaan rohkaissut kansakuntaa aktiivisuuteen. Obaman mukaan on aika lopettaa ikävien päätösten lykkääminen.
Obaman neitsytpuhetta valmisteltiin pitkään ja hartaasti
Barack Obaman virkaanastujaispuhetta on työstetty vaalituloksen ratkeamisesta saakka marraskuun alussa.
Ted Kennedy sai sairauskohtauksen Obaman lounaalla
Demokraattisenaattori Edward "Ted" Kennedy on saanut sairauskohtauksen Barack Obaman juhlalounaalla.
Kumiset Obama-naamarit kuumille kiville Japanissa
Rihkamakauppiaat ovat löytäneet Barack Obamasta verrattoman markkinaraon. Presidentinvaaleista tuttujen fanituotteiden rinnalle on ilmestynyt naamiaisasuja ja leluja - osa kohteensa näköisiä, osa ei.
Lounasta nautittiin Lincolnin virkaanastujaisten hengessä
Yhdysvalloissa tuore presidentti Barack Obama on osallistunut virkaanastujaislounaalleen kongressirakennuksessa Capitol-kukkulalla. Kunnioittaakseen poliittista idoliaan Abraham Lincolnia lounaalla tarjoiltiin samaa ruokaa kuin Lincolnin virkaanastujaisissa vuonna 1861. Ateria myös tarjoiltiin Lincolnilla Valkoisessa talossa käytössä olleen astiaston kopioilta.
Obama vetosi yhdysvaltalaisiin uhrautuvaisuuden puolesta
Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on peräänkuuluttanut uutta uhrautuvaisuuden henkeä sodan ja talouskriisin voittamiseksi. Obama puhui Washingtonissa järjestetyssä valtavassa ulkoilmakonsertissa, jolla juhlistettiin hänen tiistaina alkavaa presidenttikauttaan.
Obama avasi viikonlopun juhlallisuudet
Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama on avannut virkaanastujaisiaan edeltävän juhlallisuuksien viikonlopun. Philadelphiassa puhunut Obama sekä rohkaisi että varoitteli talousvaikeuksien lyömiä amerikkalaisia.
Putin toivoo Obamalta suhteiden lähentymistä
Venäjän pääministeri Vladimir Putin toivoo Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden lähenevän, kun Barack Obama aloittaa presidenttikautensa.
Obama: Bin Laden yhä ykkösvihollinen
Yhdysvaltojen seuraavan presidentin Barack Obaman mukaan maan suurin vihollinen on yhä Osama bin Laden.
USA:n tuleva oikeusministeri myönsi vesikidutuksen julmaksi
Oikeusministeriksi Obaman hallituksessa nouseva entinen apulaisoikeusministeri Eric Holder on julistanut vesikidutuksen julmaksi kuulustelukeinoksi. Senaatin kuulemistilaisuudessa esitetty kannanotto eroaa presidentti Bushin hallituksen virallisesta kannasta.
Bush puolusti tekojaan jäähyväispuheessaan
Yhdysvaltain väistyvä presidentti George W. Bush puolusti tekemiään päätöksiä kello kolmelta Suomen aikaan pitämässään jäähyväispuheessa. Puhe oli Bushin viimeisen imago-kampanjan huipentuma.
Riita Obaman seuraajasta senaatissa ratkesi
Riita Yhdysvaltain tulevan presidentin Barack Obaman seuraajasta Yhdysvaltain senaatissa on ratkennut. Uuden senaattorin nimi on Roland Burris.
Obama aikoo kiirehtiä Guantanamon lakkautusta
Yhdysvaltain tuleva presidentti Barack Obama lupaa lakkauttaa Kuubassa sijaitsevan Guantanamon vankileirin nopealla aikataululla. Obaman mukaan Guantanamon vankileiri on symboli Yhdysvaltain väärinkäytöksistä vankeja kohtaan ja leiri täytyy lopettaa.