YLE Uutiset / Vaalirahoituskohu
Laaninen: Puolue nähdään puolirikolliseksi kähmijäksi
Keskustan puoluesihteerikisan haastaja Timo Laaninen uskoo vakaasti voittavansa vastaehdokkaansa Jarmo Korhosen Lahden puoluekokouksen äänestyksessä. Hän harmittelee samalla vaaliskandaalin varjoa.
Marja Tiura äänestyksen jälkeen eduskuntaehdokkaaksi
Kokoomuksen Pirkanmaan aluejärjestö on hyväksynyt kansanedustaja Marja Tiuran ehdokkuuden ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Päätös syntyi vasta suljetussa lippuäänestyksessä, jossa Tiuran vastaehdokkaana oli nuori Krista Uusitalo.
Viikon väite 2.6.: Keskustan puoluesihteerikisa
Keskustan kansanedustajat Aila Paloniemi ja Hannu Hoskonen keskustelevat siitä, ratkaiseeko vaalirahoitus keskustan puoluesihteerikisan.
Usko, toivo ja rakkaus myyvät nyt politiikassa
Oulun yliopiston informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen pitää demareitten Urpilainen-Heinäluoma-Jungner -taktiikkaa hyvänä. SDP:n onnistuneen imagouudistuksen myötä keskusta tarvitsee Kiviniemen ja Laanisen; kokoomus taas ei saa, menestyksestään huolimatta, nukkua Ruususen unta. Puolueiden täytyy ottaa sosiaalinen media haltuun - Jungnerin vanavedessä, Karvonen arvioi.
Kääriäinen: Vaalirahoituksessa yhä avoimia kysymyksiä
Eduskunnan varapuhemies Seppo Kääriäinen arvioi vaalirahakohujen kuluttaneen keskustapuoluetta.
Laaninen: Korhosen ehdokkuus aloitti todellisen puoluesihteerikilvan
Keskustan puoluesihteerikilvan toisen pääehdokkaan, päätoimittaja Timo Laanisen mukaan Jarmo Korhosen ehdokkuus on nyt synnyttänyt todellisen puoluesihteerivaalin. Hänen mukaansa vaalissa on nyt selvät vaihtoehdot, joista puoluekokousedustajien on helppo valita.
Korhonen tavoittelee jatkokautta keskustan puoluesihteerinä
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen lähtee tavoittelemaan jatkokautta tehtävässä. Korhonen ilmoitti Ylen TV1:n Ykkösaamussa lauantaina, että hän on käytettävissä puoluesihteerin tehtävään. Valinta tehdään keskustan puoluekokouksessa kahden viikon päästä.
Puoluetuen käytöstä lisätarkastus
Oikeusministeriö on tilannut lisätarkastuksen puoluetuen käytöstä. Tarkastuksessa selvitetään sitä, ovatko puolueet noudattaneet valtioneuvoston asettamia ehtoja tuen käytöstä.
Jungner ja Laaninen: Vaalirahoitus uudistuu
Keskustan ja SDP:n puoluesihteeriehdokkaat Timo Laaninen ja Mikael Jungner uskovat vaalirahoituksen uudistuvan merkittävästi tulevissa vaaleissa. Jungnerin mukaan SDP tavoittelee vaalirahoitukseen silti edelleen apua SAK:lta.
Poliisi aloitti esitutkinnan vaalirahatietojen vuotamisesta Helsingin Sanomille
Poliisi on aloittanut esitutkinnan siitä, kuinka kohuttua vaalirahamateriaalia on päätynyt Helsingin Sanomille. Lehti julkaisi Nova-yhtiöiden sekä Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen rikostutkintaa koskevia kirjoituksia, jotka pohjautuivat salassapidettävään esitutkintamateriaaliin.