[näytä kuva: Nokian pääjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo. (YLE) ]
Nokia ei ole lähdössä Salosta, lupaa yhtiön toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo Salon Seudun Sanomien juhlalehden haastattelussa. Kallasvuo pitää Saloa avainkaupunkina, jossa on kehitetty useita yhtiön keihäänkärkiä, muun muassa E-sarjan tuotteita.
Kallasvuon mukaan Nokia ei vain pysyttele Salossa, vaan Salolla on jatkossakin vahva asema yhtiön Suomen-toiminnassa.
- Näen, että Salolla on tärkeä merkitys jatkossakin. Meillä on paljon huippuammattilaisia Salossa, ja se on arvo sinänsä. Monet hyvät tuotteet on suunniteltu Salossa, Kallasvuo sanoo.
Salolaisten puheissa pelko Nokian lähdöstä on usein esillä. Kallasvuo vakuuttaa, ettei hän ole kuullut yhtiön sisällä käytävän sellaista keskustelua.
- Siellä matkapuhelinten toiminta alkoi, juuret ovat siellä, Kallasvuo kuvailee lehdessä.
Salossa toimii rinnatusten sekä tuotekehitysyksikkö että matkapuhelintehdas. Vain Kiinan Pekingissä Nokialla on vastaavanlainen järjestely. Kallasvuon mukaan matkapuhelintehtaan lakkauttamisesta ei ole suunnitelmia, vaikka muutoksia tuotannossa aika-ajoin tehdäänkin.
Myös yhtiön pääkonttori pysyy Kallasvuon mukaan Suomessa. Jo 30 vuotta talossa ollut Kallasvuo aikoo itse jatkaa yrityksessä niin kauan "kuin kykenee innostumaan ja oppimaan uutta".
Nokia on hiljattain aloittanut yt-neuvottelut Oulussa ja Kööpenhaminassa. Yhtiö aikoo vähentää enintään 230 työntekijää Oulun tuotekehitysyksiköstään. Nokian Kööpenhaminan-yksikössä aloitetaan yt-neuvottelut sadan työntekijän vähentämisestä.
YLE Uutiset