Ministeriö nosti reilusti ilveksen kaatolupia

julkaistu 19.11.2009 klo 11:44, päivitetty 19.11.2009 klo 15:59

[näytä kuva:  Ilvesjahti on sujunut tuloksekkaasti Etelä-Savossa. (YLE / Seppo Nykänen) ]

Maa- ja metsätalousministeriö on nostanut ilveksen metsästyslupien määrää reilulla kädellä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos esitti, että ilveksiä voisi kaataa enintään 220. Ministeriö nosti kaatolupien määrän 340:een.

Ministeriön mukaan tällä pyritään hidastamaan ilveskannan kasvua. RKTL:n lokakuussa ministeriölle tekemän arvion mukaan Suomessa elää vähintään 1 905 - 2 060 ilvestä. Vielä vuotta aikaisemmin kannaksi arvioitiin 1 485 - 1 560. Ministeriön mukaan näin suuri nousu arviossa osoittaa ilveskannan olevan hyvin elinvoimainen.

Ympäristöhallinto ja luontojärjestöt vastustavat saalismäärän nostoa ja vaativat pitäytymistä RKTL:n esittämässä määrässä.

Esimerkiksi Luonto-Liitto ja Wild Lynx ry paheksuvat maa- ja metsätalousministeriön Lappiin myöntämiä ilveksen ja susien kaatolupia. Järjestöjen mukaan ministeriö on käytännössä myöntänyt luvan lähes kaikkien Lapin susien ja ilvesten metsästykselle.

Ministeriön mukaan Pohjois-Suomessa voi tappaa 80 ilvestä. Järjestöjen mukaan ilveksiä on koko poronhoitoalueella 80 - 110. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi, että poronhoitoalueella voisi metsästää enintään kymmenen ilvestä.

Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri vaatii riistanhoitopiireiltä malttia yksittäisten ilvesten metsästyslupien myöntämisessä.

- Ilvekset eivät ole viime aikoina aiheuttaneet Etelä-Suomessa merkittäviä korvattavia kotieläinvahinkoja. Tiedossamme ei ole ilvesvastaisuutta muiden kuin metsästäjien piirissä, sanoo vs. toiminnanjohtaja Tapani Veistola.

YLE Uutiset

Tuoreimmat uutiset