Suomi saa viimeisen kirjallisen varoituksen laiminlyönneistä ympäristölainsäädännössä EU-komissiolta. Varoitus tulee siitä, että ympäristövastuun periaate ei vieläkään sisälly Ahvenanmaan lainsäädäntöön.
Ympäristövastuun avulla EU pyrkii varmistamaan, että unionissa ympäristövahingot torjutaan ennalta, tapahtuneet vahingot korjataan ja vahingon aiheuttaja joutuu vastuuseen tuhosta. Suomen olisi pitänyt sisällyttää ympäristövastuu omaan lainsäädäntöönsä viimeistään huhtikuussa 2007.
EY-tuomioistuin antoi Suomelle langettavan tuomion laiminlyönneistä jo joulukuussa 2008. Tuolloin Suomi ei ilmoittanut EU:lle ryhtyvänsä korjaaviin toimenpiteisiin, joten komissio lähetti ensimmäisen kirjallisen varoituksen viime kesänä.
Varoituksen saatuaan Suomi kertoi komissiolle ympäristödirektiivin olevan jo osa mannermaan lainsäädäntöä. Sen sijaan Ahvenanmaalla direktiivi ei vieläkään toteudu. Jos Ahvenanmaa ei pikimmiten korjaa lainsäädäntöään, Suomi voi saada sakon laiminlyönnistään.
YLE Uutiset