Norovirus vetää vatsat sekaisin koko Suomessa

julkaistu 5.2.2010 klo 09:43, päivitetty 7.2.2010 klo 15:49

[näytä kuva:  Kaksi lasta pesee käsiään päiväkodissa. (Mika Kanerva / YLE) ]

Voimakasta vatsatautia aiheuttava norovirusepidemia kiusaa eri puolilla Suomea. Tauti on ollut viimeisen parin vuoden aikana poikkeuksellisen paha.

THL:n laboratoriojohtajan Merja Roivaisen mukaan tautia on hankala pysäyttää. Norovirusepidemioita aiheuttaa tällä hetkellä kolme erilaista norovirustyyppiä.

- Norovirus on aiheuttanut viimeisen parin vuoden aikana esimerkiksi pahoja laitosepidemioita. Taudin pysäyttämiseksi olisi käytettävä huolellista desinfiointia, Roivainen ohjeistaa.

Norovirustauti aiheuttaa ripulia, oksentelua ja mahdollisesti kuumetta.

Uusin, joulukuussa Suomeen saapunut norovirusvariantti on havaittu Helsingissä, Kuopiossa, Lahdessa, Tampereella, Savonlinnassa, Kuusankoskella, Hyvinkäällä, Porvoossa, Espoossa ja Forssassa.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

Käsien pesu rules

7.2.2010 klo 15:15

Emetofoobikko parka, en edes tiennyt että kuvaamaasi oiretta on ennen kuin kommenttisi siitä kertoi, eli varmaan monetkaan eivät ole emetofobiasta tietoisia eivätkä siten tule kuvitelleeksi millaista emetofoobikon elämä on. Eipä niin että oksentelu kovinkaan kivaa olisi, toivottavasti ei tule kohdallesi.

matkaaja

7.2.2010 klo 00:32

Niinpä niin viime kirjoituksestani nousseen keskustelun myötä en voi kun todeta eräitten nimi merkkien vahvistaneen käsitykseni heidän, väliin pitämättömyydestä toisia ihmisiä kohtaan. Tämä aivan käsittämätön minä keskeisyys joka nyky ihmisessä on tulee tiensä päähän silloin kun he itse sairastuvat vakavasti esim seuraaviin tauteihin

( malariaan, sika / lintu influenssaa, legioonalais tautiin, tuberkuloosiin, A / B hepatiittiin, tai jopa ebolaan Jne... Jne...) näitä kaikkia sairauksia esiintyy myös kaukokohteissa joista puhuin edellisessä kommentissani. Ehkä silloin he viimein tajuavat mitä tarkoitin.

Kyseiset ihmisset pelaavat venäläistä rulettia virusten kanssa vain sillä verukkeella että matkustaminen on mukavaa siis aivan käsittämätöntä leikkimistä oman ja etenkin muitten terveydellä / hengellä. no mutta mitens se suomalainen sanan lasku menikään että "suomalainen ei usko ennen kuin itse näkee"

Niin ja muuten tottakai suomessakin voi kuolla, mutta ei mielellään edellämainittuihin tauteihin jonka naapuri on tuonut tullessaan matkoiltaan, ja jonka olisi voinut estää sillä ettei olisi matkustanut sinne missä viruksia tehtaillaan koko ajan lisää ja lisää

Tuoreimmat