Harva työpaikka kertoo avoimesti palkoista

julkaistu 19.3.2010 klo 07:23, päivitetty 20.3.2010 klo 21:24

Laki velvoittaa työnantajia palkka-avoimuuteen, mutta vain harvalla työpaikalla tämä toteutuu. SAK ilmoitti torstaina, että se haluaisi palkkatiedot julkisiksi työpaikoilla palkkatasa-arvon edesauttamiseksi.

Suomen Ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n mielestä avoimella ilmapiirillä saataisiin lisää työmotivaatiota ja tuottavuutta.

Kun SAK torstaina esitti vaatimuksensa julkisista palkkatiedoista, moni suomalainen kertoi netissä ja radiossa olevansa ajatusta vastaan. SAK:n kehittämispäällikkö Marja Erkkilä tyynnytteleekin säikähtäneitä suomalaisia.

- Emme tarkoita, että palkat laitetaan ilmoitustaululle, vaan että työkavereiden kanssa voisi keskustella avoimemmin, millaista palkkaa toinen saa samanarvoisesta työstä.

Avoimempien kahvipöytäkeskustelujen lisäksi SAK toivoo, että työpaikoilla oikeasti myös seurattaisiin työntekijöiden palkkoja. Jo nyt näin pitäisi tapahtua, sillä lakisääteinen velvoite palkkojen kartoitukseen astui voimaan 2005. Harva työnantaja kuitenkaan noudattaa lakia. Erityisesti yksityisellä puolella asiassa on Marja Erkkilän mukaan ongelmia.

- Luottamusmieskyselymme osoittavat, että edes luottamusmiehet eivät tiedä, onko työpaikalla tasa-arvosuunnitelmaa tai palkkakartoitusta. Alle puolet luottamusmiehistä on ollut tekemässä palkkakartoitusta, vaikka laki sanoo, että heidän tulisi olla mukana siinä, Erkkilä toteaa.

Moni luottamusmies ei myös pääse käsiksi kaikkien työntekijöiden palkkoihin, vaikka haluaisi. Työntekijät ovat usein eri työehtosopimusten piirissä ja luottamusmies saa palkkatiedot vain edustamistaan työntekijöistä.

Jos lakia noudatettaisiin työpaikoilla, kaikkien työntekijöiden palkat käytäisiin vuosittain läpi esimiesten, luottamusmiesten ja työntekijöiden edustajien muodostamassa ryhmässä. Näin räikeät epäkohdat palkoissa tulisivat helpommin tietoon.

- Jos tuntuu, että palkoissa on suuriakin eroja, silloin työntekijät olisivat oikeutettuja vaatimaan oikeudenmukaista ja avointa palkkausjärjestelmää. Avoimuus ja reiluus edesauttaisivat taas työviihtyvyyttä ja tuloksellisuutta, Erkkilä muistuttaa.

YLE Uutiset / Reeta Salminen

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

60k vuodessa ja lisää aion saada

20.3.2010 klo 13:15

Itse saan parempaa palkkaa kuin talossa pitempään olleet. Tämä johtuu puhtaasti siitä että pyysin enemmän palkkaa hakiessani paikkaa. Ei se ole minun vikani että kaikki eivät kehtaa pyytää paljoa.

Enkä todellakaan usko mihinkään palkkatasa-arvoon. Sellainen järjestelmähän ajaa vain työnantajan etuja, koska voivat sitten maksaa kaikille yhtä vähän. Ei tarvitsisi palkankorotuksia antaa, kun on valmis lista, mistä vuosien mukaan vain tarkastellaan paljonko kenenkin pitäisi saada.

Vain köyhät ovat kiinnostuneita kadehtiessaan mitä toisella osastolla se toinen köyhä saa. Jos vaikka saakin 20e enemmän kuussa?

Onneksi meillä riittää kateellisia maassa sen verran paljon että typeriä järjestelmiä halutaan kehittää. Perukseltaan jos ei ole tyytyväinen palkkaansa, niin järkevintä on kysyä toiselta yritykseltä mitä ovat valmiita maksamaan osaamisestasi. Sillä se palkka nousee, eikä tarvitse miettiä mitä joku muu saa firmassa.

Idealisti

20.3.2010 klo 13:00

Joskus 60-luvulla puhuttiin samapalkkaisuudesta, siinä olisi ideaa, jos jokaiselle, joka tekee täysipäiväistä työtä ahkerasti, maksettaisiin sama palkka, pomosta siivoojaan - yhteiskunta voisi paljon paremmin!

Tuoreimmat