Eduskuntaryhmissä vastustetaan hallituksen ja sisäministeri Anne Holmlundin tekemää hätäkeskusratkaisua, kertoo Keskisuomalainen-lehti.
Eduskuntaryhmien puheenjohtajille tehdyn puhelinkyselyn perusteella oppositio haluaa yhteistuumin palauttaa asian uudelleen tarkasteltavaksi. Hallituspuolueista ainakin kokoomuksessa on halua päätöksen pyörtämiseen.
Hallitus päätti tammikuussa karsia hätäkeskusalueet 15:stä kuuteen.
Ministeri Holmlund puolestaan päätti pari viikkoa sitten lakkautettavista hätäkeskuksista, muun muassa Jyväskylästä ja Tampereelta.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Eero Heinäluoma sanoo, että koko hätäkeskusuudistuksen toimivuus on osoittautunut kyseenalaiseksi, kun eduskunnalle ei edes kerrottu uudistuksen todellisia kustannuksia. Erityisen epäonnistunut ratkaisu on Keski-Suomen osalta, Heinäluoma sanoo.
Kokoomuksen tamperelainen kansanedustaja Marja Tiurakin ottaisi hätäkeskusasian uudelleen esille.
YLE Uutiset