Kerrostalopalo Kempeleessä - 23 ihmistä evakuoitiin

julkaistu 16.3.2010 klo 01:32, päivitetty 16.3.2010 klo 07:19

Pohjois-Pohjanmaalla Kempeleen keskustassa on sattunut maanantain ja tiistain välisenä yönä kerrostalopalo. Palomiehet joutuivat evakuoimaan 23 ihmistä, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Palo sai alkunsa kolmannen kerroksen yhden huoneiston eteisestä. Kerroksia on neljä. Palo saatiin rajattua huoneistoon, mutta se menee pelastuslaitoksen mukaan remonttikuntoon. Saman kerroksen useat huoneistot kärsivät savuhaitoista. Savua levisi myös porraskäytävään.

Evakuoidut ihmiset on päässyt palaamaan koteihinsa. Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta Kirkkotiellä sattuneesta tulipalosta noin 20 yli 12 tiistaiyöllä.

Palon syttymissyystä ei ole tietoa.

YLE Uutiset

Tuoreimmat