Luontojärjestöjen kevätseurantaa vetävät Hannele Ahponen ja Titta Lassila innostavat tekemään luontohavaintoja jo tulevana viikonloppuna. Kasvit ovat vielä lumen alla, mutta lintuhavaintojen tekoon on hyvä mahdollisuus. Kevään etenemistä seurataan Aamu tv:ssä joka toinen torstai.
Kansalaisten havaintoja kevään etenemisestä kerätään jälleen ensi viikonlopusta alkaen. Luonnossa liikkujat voivat ilmoittaa luontojärjestöille tietoja seurattavien lajien ensimmäisistä havainnoista sekä eläimien ja kasvien runsaudesta.
Ensimmäisenä seurantaviikonloppuna 13.4.-14.3. paksu lumipeite haittaa vielä kasvihavaintojen tekoa, mutta Luonto-Liiton kevätseurantavastaava Titta Lassila neuvoo tarkkailemaan muuttolintuja.
- Kannattaa tiirailla taivaalle sekä meren ja järven jäälle, esimerkiksi laulujoutsenia voi huomata. Havainnot toki painottuvat Etelä-Suomeen, hän arvioi.
Viime vuonna ensimmäisenä seurantaviikonloppuna havaittiin mm. nokkosperhosia, mutta tänä keväänä lumi todennäköisesti venyttää niiden horrosta.
Tiedot seurattavista lajeista on listattu kevätseurannan internetsivuille, joiden kautta voi myös ilmoittaa havaintonsa. Havaintoja voi ilmoittaa myös paperilomakkeella jonka voi tulostaa sivuilta tai tilata Luonto-Liitosta. YLEn Aamu- tv kertoo havainnoista ja kevään etenemisesä joka toinen torstai.
Teemana monimuotoisuus
Luontojärjestöjen kevätseurannalla on pitkät perinteet. Ensimmäisen kerran havaintoja kerättiin jo vuonna 1961. Tänä vuonna kevätseurannan teemana on luonnon monimuotoisuus, sillä vuosi 2010 on kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden vuosi. Teema näkyy siten, että ihmiset voi ilmoittaa havaintoja joka vuosi seurattavien lajien lisäksi tietoja myös vapaavalintaisista lajeista.
Luonnon monimuotoisuuden teemavuotta Luonnonsuojeluliitossa koordinoiva Hannele Ahponen arvioi, että monimuotoisuuden kaventuminen huolestuttaa suomalaisia vähemmän kuin muita eurooppalaisia.
- Silti joka toinen luontotyyppi ja joka kymmenes laji on Suomessa uhanalainen, hän tiivistää.
YLE Uutiset