Korruptiorikoksia kirjattiin tuttuun tahtiin

julkaistu 17.3.2010 klo 11:43, päivitetty 18.3.2010 klo 13:26

Poliisin tietoon tulleiden korruptiorikosten määrä pysyi viime vuonna ennallaan. Lahjontayritykset tosin koskivat viime vuonna myös yhteiskunnallisia päättäjiä, kun aiemmin tietoon on tullut lähes yksinomaan poliisien tai rajaviranomaisten lahjontayrityksiä.

Sekä yrityselämän että julkisen sektorin korruptiotapauksia kirjattiin hieman vähemmän kuin vuonna 2008, yhteensä parisataa ilmoitusta.

- Vähäisetkin lahjusrikokset ovat siirtymässä päättäjätasolle, kertoo rikoskomisario Juuso Oilinki.

Oilingin mukaan tyypillisesti lahjontayrityksiä on ollut yksittäisissä poliisin kohtaamisissa, vaikkapa sakon välttämiseksi. Nykyään osapuolena onkin korkean tason virkamies, kuten kunnan vallankäyttäjä.

Kansanedustajan lahjusteoista tai vaalilahjonnasta ei viime vuoden aikana ilmoitettu yhtään rikosepäilyä.

Vaikka rikosten määrä on keskusrikospoliisin mukaan pieni, yhä useampi suomalainen pitää korruptiota isona ongelmana kotimaassa. EU-tason kyselyssä tätä mieltä oli 51 prosenttia suomalaisista, kun vain kahta vuotta aiemmin osuus oli 25 prosenttia.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

eeva

18.3.2010 klo 11:11

Ei yksittäistä kansanedustajaa kannatakaan lahjoa. A) yksin ei eduskunnassa saa mitään aikaan ja B) siellä tehtävät päätökset harvoin vaikuttavat niin suoraan kansalaisen tai yrityksen elämään että se kannattaisi. Ennemmin kannattaa lahjoa kunnallisia päättäjiä joilla on suoraa vaikutusvaltaa maankäyttöön ym.

Tämä

17.3.2010 klo 21:59

"Kansanedustajan lahjusteoista tai vaalilahjonnasta ei viime vuoden aikana ilmoitettu yhtään rikosepäilyä." - Harvoin olen nauranut niin, että vedet tippuvat silmistä.

Oliko syynä tuohon kansanedustajien lahjomattomuuteen se, että he itse säätivät lain, jolla heitä ei voi epäillä rikoksesta...HMPH! Jos lähetän jokaiselle kansanedustajalle, vaikkapa After Eifht suklaata yhden suojakäärepaperissa olevan palan ja NesCafee murukahvia kirjekuoressa, syyllistynkö lahjontaan? Voisin ehdottaa heille jonkun asian läpiviemistä samalla, vaikkapa media-maksua verovaroin maksettavaksi... HMPH taas nauratta tuo kansanedustajien viattomuus ja oleminen puhtaina pulmusina, joten silmiin pursuavan veden takia, en näe kirjoittaaaa...en... he he

Tuoreimmat