[näytä kuva: Opintojen maksuttomuus on kirjattu vielä vuoden voimassa olevaan hallitusohjelmaan. (YLE) ]
YLE Uutisten tietojen mukaan korkeakoulutuksen sujuvuutta ja työelämän tarpeita pohtinut ministeriön työryhmä luopuu korkeakouluopiskelijoiden lukukausimaksusta. Työryhmä oli pohtinut maksua yhtenä keinona nopeuttaa valmistumista.
Työryhmässä oli keskusteltu tuhannen euron maksusta kaikille korkeakouluopiskelijoille.
Lukukausimaksua on vastustettu laajasti oppositiossa, mutta myös hallituksessa. Opiskelijajärjestöt ovat tyrmänneet pohdinnat vieraina suomalaiselle korkeakouluopetukselle. Opintojen maksuttomuus on kirjattu myös vielä vuoden voimassa olevaan hallitusohjelmaan.
Opetusministeriön työryhmä on vajaan vuoden ajan miettinyt keinoja, joilla nopeutetaan valmistumista ammattikorkeakouluista ja yliopistoista vähintään vuodella. Yhtenä tehtävänä on ollut arvioida, miten nykyinen rahoitus ja ohjaus vaikuttavat valmistumiseen korkeakouluista.
Työryhmä luovuttaa mietintönsä huomenna opetusministeri Henna Virkkuselle (kok.).
Työryhmän tehtävänä on ollut miettiä myös keinoja, joilla vähennetään opintojen keskeyttämistä erityisesti ammattillisessa koulutuksessa.
Opiskelijat ovat ehtineet ilmoittaa pitävänsä huomenna mielenosoituksia ympäri Suomea maksuttoman koulutuksen puolesta. Ainakin Helsingissä HYAL eli Helsingin yliopiston ainejärjestöläiset kertoo tapahtuman toteutuvan, vaikka maksua ei mainittaisi työryhmän mietinnössä.
YLE Uutiset