Moni nuori nainen jättää eduskunnan

julkaistu 18.3.2010 klo 11:26, päivitetty 19.3.2010 klo 10:17

[näytä kuva:  Aamu-tv: Useat nuoret naiset jättävät eduskunnan (YLE) ]

Useat nuoret naiskansanedustajat ovat ilmoittaneet, että he eivät hae jatkokaudelle ensi vuoden eduskuntavaaleissa. Naiset vetoavat usein perhesyihin luopuessaan poliittisesta urasta.

Kansanedustajat Satu Taiveaho ja Tanja Karpela kertoivat Aamu-tv:ssä, että päätös eduskunnan jättämisestä ei ollut helppo.

-Päätös oli vaikea ja mietin sitä todella kauan. Ei koskaan ole helppo ratkaisu hypätä oravanpyörästä pois, mutta nyt tuli tunne, että 12 vuotta riittää. Vielä ehtii tehdä muutakin, Karpela selventää.

Karpela lisää, että kun perheessä on pieni vauva ja murrosikäiset lapset, vapaa-aikaa viettää mielellään perheensä kanssa. Kansanedustajana illat on varattu muille.

- Päätös oli vaikea ennen kaikkea tukijoiden ja vaalityötä tehneiden ihmisten kannalta. Itselläni päätökseen oli neljä syytä. Minulla on ollut aika kova kaipuu oman alan töihin sosiaali- ja terveysalalle. Toisaalta perhesyyt olivat tärkeitä, koska jollakin aikataululla perheeseen on tulossa lapsi. Lisäksi haluaisin enemmän aikaa ystäville ja läheisille. Täytyy myös myöntää, että politiikan nurja puolikin vaikutti, Taiveaho sanoo.

Perhe ei saa olla este uralle

Taiveahon mielestä perhe on pätevä syy luopua työstä, mutta samalla hän toteaa, että myös pienten lasten vanhempien pitää voida työskennellä kansanedustajina.

Karpela miettii, että päätöksiä pitää voida tehdä myös muin perustein, joskin samalla on täysin ymmärrettävää, että perhesyyt painavat paljon.

Taiveaho ei pidä ratkaisuaan erityisen dramaattisena, koska muutkin ihmiset vaihtavat samalla tavalla työpaikkaa. Karpela kummastelee ajatusta, että olisi itseisarvo pysyä kansanedustajana hamaan tappiin asti.

- Jos päättää toisin, siitä haetaan mitä kummallisimpia taustamotiiveja, joita ei kuitenkaan löydy, Karpela toteaa.

Taiveaho sanoo, että kansanedustajan työtä on nyt jäljellä vielä vuosi. Sen ajan työtä tehdään täysillä. Kansanedustajakauden päättymisen jälkeenkin hän aikoo jatkaa vaikuttamista jossakin muodossa.

YLE Uutiset

Kommentit

Kommentit

Uusimmat kommentit ensin | Vanhimmat kommentit ensin

eläkeläinen

19.3.2010 klo 08:24

Tässä nähdään kuinka hyvät ehdot on kansanedustajien eläkkeellejäämisessä.Kaksi kautta edustajana riittää,tämähän täyttyy näillä kansanedustajilla,muuta on turha selittää.Ilmiö on sama puolueesta riippumatta.Kaikki eläkkeet pitäisi olla minimissään samanlaiset kuin kansanedustajilla,eihän elämisen kustannukset ole minimissään sen kummemmat onko suuripalkkainen kansanedustaja vai kansaneläkeläinen.

ripa

19.3.2010 klo 08:14

Nainen, älä mene heittämään elämästäsi niitä parhaimpia vuosia hukkaan, olemalla "kynnysmattona" eduskunnassa, silloin kun mies yrittää hallita myös siellä omalla tietämättömyydellään.

Tuoreimmat